Suomen tyttöjen taisteluvoitto Kroatiasta ei riittänyt lentopallon EM-kisapaikkaan
Suomen tytöt nousivat upeasti kahden erätappion jälkeen 3-2-voittoon Kroatiasta alle 18-vuotiaiden EM-karsinnoissa Kroatian Rovinjissa. Erät olivat 30-32, 23-25, 25-20, 25-17 ja 15-11.
EM-karsintalohkon loppujärjestyksen ratkaisi sunnuntai-illan myöhäisottelu, jossa Kreikka voitti Norjan 3-0 ja vei lohkon ykköstilan ja paikan EM-kisoihin, jotka pelataan 1.-9.4. Arnhemissa, Hollannissa. Suomi ei valitettavasti saanut paikkaa myöskään lohkokakkosten vertailussa.
– Tämä Kroatia-ottelu oli hyvää lentopalloa alusta loppuun. Avauserissä ei oltu ihan valmiita, mutta sekin korjaantui hienosti kolmeen viimeiseen erään. Oli mukava katsoa tyttöjen pelaamista. He pelasivat suurella sydämellä puolustuksessa ja sitten hyökkäsivät rohkeasti, valmentaja Tapio Kangasniemi kertoo.
– Tässä joukkueessa on potentiaalia varsinkin laitahyökkääjien osalta. Muutamiin aiempiin ikäluokkiin verrattuna tämä on siinä mielessä erilainen, että joukkue ei hyökkäyksissä vastustajille häviä. Tänään oltiin myös todella hyviä puolustuksessa.
– Nämä tytöt ovat nyt pelanneet useita maita vastaan ja he ovat nähneet, että pärjäävät tässä lajissa kansainvälisestikin hienosti. Työtä on tietysti vielä edessä tuhottomasti, Kangasniemi sanoo.
Lähde: Lentopalloliitto
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Petra Olli tälläytyi poikkeuksellisesti – naisen look häkellytti: ”Asu eduksi upealle vartalolle”
- Surullinen uutinen – rakastettu snookerässä on menehtynyt
- Voimaa kuin pienessä kylässä – Suomen keihäsässältä hirmukaari
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi karun totuuden elämästä: ”Pakko hyväksyä”
- Krista Pärmäkosken tie pysähtyi turvatarkastukseen – hiihtotähdeltä melkoinen reaktio
- Yle tiputti shokkiuutisen Remi Lindholmista – IS paljasti nyt totuuden
- Asiantuntija tiputti SK:lle brutaalin totuutensa Lotta Haralasta
- Silja Kosonen kohtasi maailmantähdet – brutaali totuus iski vasten kasvoja
- Elina Lampela esitteli kuntoaan – seiväsnaisen fanien leuat loksahtivat
- Nooralotta Neziri kilpaili Ateenassa – seuraavana päivänä meni kaikki pieleen
- Elina Lampela esitteli kuntoaan – seiväsnaisen fanien leuat loksahtivat
- Ida Hulkko nousi uima-altaasta – katseet kääntyivät
- Kalle Palander riemuitsi Leijonien MM-nöyryytyksestä – lähetti tämän viestin suomalaisille
- Maailmanmestari ällisteli Suomen keihästähden touhua: ”Niin vaarallista”
- Nyt tuli uutispommi – Yle: Iivo Niskanen vaikeni, tämä mies paljasti totuuden
- Silja Kosonen kohtasi maailmantähdet – brutaali totuus iski vasten kasvoja
- Viivi Lehikoiselta loistavia uutisia: ”Voin ilokseni ilmoittaa”
- Se loppui siihen – Suomen maajoukkueeseen valittu hiihtotähti teki ratkaisunsa
- Makwan Amirkhani avasi korkin hetken mielijohteesta – huonostihan siinä kävi
- Jasmi Joensuu puhui hiihtomaajoukkueen haasteista – seuraavana päivänä tuli tyly tieto