Järkyttävä sammuminen maastojuoksun MM-kisoissa – kaamea draama kotiyleisön edessä!
Kuva: Getty Images
Maastojuoksun MM-kilpailut juostiin Ugandan Kampalassa. Dramatiikkaa ei puuttunut.
Miesten 10 kilometrin kilpailu oli todella dramaattinen. Vielä kilometri ennen loppua Ugandan oma poika Joshua Cheptegei johti kilpailua yli kymmenen sekunnin erolla Kenian hallitsevaan maailmanmestariin ja puolimaratonin maailmanmestaruuden voittaneeseen Geoffrey Kamwororiin.
Yleisö juhli jo varman näköistä voittoa aivan villinä, mutta yhtäkkiä Cheptegei katkesi tyystin. Kamworor ohitti hänet heittämällä noin 700 metriä ennen maalia.
Ugandalainen hoiperteli tuskin radalla pysyen maaliin – ja oli lopulta 30:s jääden tuolla viimeisellä 700 metrillä voittaja Kamwororille käsittämättömät minuutin ja 44 sekuntia. Eikä Cheptegei todellakaan mikään sunnuntaijuoksija ole – hän sijoittui viime vuonna Rion olympialaisissa 10 000 metrillä kuudenneksi ja 5000 metrillä kahdeksanneksi, miehen ennätykset matkoilla ovat 13.00,60 ja 27.10,06.
Hopealle nousi Kenian Leonard Kiplimo Barsoton, pronssin vei Etiopian Abadi Hadis.
Etiopia voitti pisteellä Kenian joukkuekilpailussa. Sitkeän Cheptegein hoipertelu maalilinjalle palkittiin, sillä Uganda vei pronssin kolmella sijoituspisteellä ennen Eritreaa. Jos matkaa olisi ollut jäljellä 30 metriä enemmän, olisi Uganda menettänyt takuulla mitalinsa.
Naisten kisassa nähtiin uskomaton kenialaisnäytös, kun kestävyysjuoksun mahtimaa otti peräti kuutoisvoiton. Kultaa otti Irene Cheptai, hopeaa Alice Nawowuna ja pronssia Lilian Rengeruk.
LUE MYÖS:
- Suomen hiihtonaisen painajainen toteutui – ”Hävettää”
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- Jari Isometsältä tylyä vihjailua Iivo Niskasesta
- Entinen maajoukkuekaveri sanoi IL:lle suoraan näkemyksensä Krista Pärmäkoskesta
- Uusi aluevaltaus: Annimari Korte teki kovan tempun MM-kisoissa
- Hiihtotähti Jasmi Joensuu teki melkoisen muodonmuutoksen
- Johannes Kläbon kuppi meni nurin – tylyä toimintaa Rukalla
- Suvi Minkkinen veti heti johtopäätöksiään – merkittävä muutos viime kauteen
- Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
- Poikkeuksellista sekoilua – Kaisa Mäkäräinen ei voinut käsittää Suomen ampumahiihtotähtien touhua
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- Jari Isometsältä tylyä vihjailua Iivo Niskasesta
- Yle: Janne Ahosta odotti koruton näky – johtopäätös oli synkkä
- Suomen hiihtotähti heitti hanskat tiskiin – Virpi Sarasvuon reaktio oli harvinaisen selvä