Nyt on harvinaista herkkua tarjolla – yleisurheilun ME-mies kilpailee Suomessa!
Seiväshypyn maailmanennätyksen haltija Renaud Lavillenie kilpailee kesäkuun 13. päivä Turussa.
Paavo Nurmi Games tuo ranskalaishyppääjän Suomeen kilpailemaan ensi kertaa sitten Helsingin EM-kisojen 2012.
– Jos voidaan puhua elävistä legendoista, yleisurheilussa Lavillenie on sellainen. Meille oli todella hieno asia saada hänet Turkuun, sanoo Paavo Nurmi Gamesin taustaorganisaation PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen.
Päättynyt hallikausi jäi Lavillenieltä jalkavaivojen takia kahden kilpailun mittaiseksi. Ongelmat on kuitenkin voitettu ja hän valmistautuu tavoittelemaan uransa ensimmäistä ulkoratojen MM-titteliä elokuussa Lontoossa.
– Renaud on hyvässä kunnossa ja harjoittelee täysillä, hyppääjän manageri René Auguin vakuuttaa.
Salosen mukaan Lavillenie saa Turussa arvoisensa vastuksen.
– Haemme vastukset hänelle viime kauden maailmantilaston 20 parhaan joukosta. Ovi on auki myös kotimaan 2-3 parhaalle hyppääjälle. Uskon, että kilpailussa aloitetaan 510-520 tasolta ja toinen korkeus lienee sitten jo 540, Salonen sanoo.
Lavillenie, 30, on vuoden 2012 olympiavoittaja ja viime kesän Rion olympiakisojen hopeamitalisti. Hän on voittanut ulkoratojen EM-tittelin kolmesti. Ulkoratojen MM-kisoista plakkarissa on yksi hopea ja kolme pronssia, mutta ei mestaruutta. Lavillenie rikkoi Sergei Bubkan 21 vuotta kestäneen ME:n vuonna 2014 ylitettyään Donetskissa 616.
Puolen miljoonan urheilijabudjetti
Paavo Nurmi Games nousi täksi vuodeksi Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) World Challenge –kilpailusarjaan. Salosen mukaan nousu IAAF:n toiseksi korkeimpaan sarjaan on lisännyt tuntuvasti kisan kiinnostavuutta lajin kansainvälisten kärkinimien keskuudessa.
– Urheilijabudjetti nousee tälle kaudelle ainakin 50 prosenttia ja ylittää puolen miljoonan euron rajan, Salonen arvioi.
– Urheilijahankintaneuvottelut käynnistettiin jo talvella -vierailulla New Yorkissa Millrose Gamesissa ja ne ovat vauhdittuneet Belgradissa käytyjen EM-hallien jälkeen.
Paavo Nurmi Games on osa Paavo Nurmi festivaalikokonaisuutta, joka järjestetään Turussa 10.-13.6.
Lähde: SUL
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Armand Duplantis teki tylyn tempun Suomelle – nyt pöydällä on järeä keino
- Asiantuntija tiputti synkkiä totuuksia Mike Tysonin tilasta – radikaalin ratkaisun aika
- Conor McGregor tarttui vieraaseen naiseen – oma kihlattu puuttui peliin kameroiden edessä
- Annimari Korte paljasti – viihtyi sängyssä tämän urheilijan kanssa
- Leiri takana – Kaisa Mäkäräinen kertoi iloisen tiedon faneilleen
- Venäjällä ihasteltiin Therese Johaugin puheita
- Suomalaisjuoksijan mitta täyttyi – naiselta painava puheenvuoro
- Reetta Hurske käänsi katseita salilla – ”Tikis”
- Mitään järkeä? Jessie Digginsin treenivideo pöyristyttää
- Suomalainen ex-hiihtäjä teki maailmalla hurjaa jälkeä nykyisessä lajissaan
- Annimari Korte paljasti – viihtyi sängyssä tämän urheilijan kanssa
- Leiri takana – Kaisa Mäkäräinen kertoi iloisen tiedon faneilleen
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Suomalaisjuoksijan mitta täyttyi – naiselta painava puheenvuoro
- Suomalainen ex-hiihtäjä teki maailmalla hurjaa jälkeä nykyisessä lajissaan
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Reetta Hurske käänsi katseita salilla – ”Tikis”
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat