Venäjällä kaksoisjohto muodostelmaluistelun junioreiden MM-kilpailuissa Kanadassa
Venäjän Crystal Ice otti ykköstilan ja Junost kakkospaikan muodostelmaluistelun junioreiden MM-kilpailussa lyhytohjelmien jälkeen. Suomen Team Fintastic on kuitenkin aivan venäläisten tuntumassa kolmantena ja Musketeers neljäntenä ennen vapaaohjelmia.
Venäjän Crystal Ice saavutti lyhytohjelmastaan pisteet 62,55 ja Junost pisteet 62,34. Suomen Team Fintastic onnistui herkässä lyhytohjelmassaan Sky ja saavutti kauden tärkeimmässä kilpailussa ennätyspisteet 61,55. Myös maamme toinen edustaja Musketeers ylsi MM-jäällä kauden ennätyspisteisiin 57,72.
– Fintastic luisteli tänään ohjelmansa tunteella ja rohkeasti. Joukkue ei antanut kovan paineen hämätä, vaan pisti itsensä täysillä likoon. Huomenna voimme luistella vapaaohjelmamme kilpailussa, jossa tukenamme on paljon suomalaisia kannustusjoukkoja. Tytöt pääsevät nauttimaan jäälle vielä kerran yhdessä. Teemme töitä saadaksemme samanlaisen voiman ja energian liikkeelle kuin saimme lyhytohjelmassa, valmentaja Kaisa Arrateig kertoi.
Myös Musketeersin valmentaja Anu Oksanen oli tyytyväinen joukkueensa suoritukseen kovatasoisessa kilpailussa.
– Kilpailu on todella tiukka venäläisten ja pohjoisamerikkalaisten kanssa. Siinä valossa joukkueen suoritus oli hyvä, vaikka muutama yksityiskohta olisikin voinut mennä paremmin. Tytöt nauttivat itse suorituksestaan, mikä lupaa hyvää huomiselle. Vapaan päivänä olemme tiukassa kisassa kuumassa ryhmässä.
Vapaaohjelmakilpailu alkaa lauantaina kello 15 paikallista aikaa. Kuuma ryhmä, jossa molemmat suomalaiset ovat mukana, käynnistyy kello 17.45. Aikaero Suomeen on – 7 tuntia.
Junioreiden maailmanmestaruudesta luistellaan nyt kolmatta kertaa. Musketeers puolustaa molempien edellisten MM-kisojen maailmanmestaruutta ja Team Fintastic kummankin kilpailun MM-hopeaa.
Lähde: Taitoluisteluliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Falunin kisaviikonloppu alkaa kohun keskellä – venäläiset takaisin lähtöviivalla
- Wilma Murto avasi suunsa – lähes kahden vuoden jälkeen kaikki on toisin
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Nyt tipahti Alisa Vainiosta kova arvio IS:llä
- Mitä ihmettä taitoluistelijan selästä löytyi? – Mediassa alkoi kova mylläkkä tästä kuvasta
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Nyt ei lupaa hyvää – Sami Jauhojärveltä synkkä tieto Jasmi Joensuusta Viaplayn tv-lähetyksessä
- Draamaa, boikottiuhka ja kirivoitto – Falun jätti jäljen Pärmäkosken uraan
- Emma Tainion kuvassa huomio kiinnittyi yhteen asiaan – ”Motivoi tätäkin urheilijaa”
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Ruotsalaiset kikkailivat oudosti – tästä ei kerrottu muille
- Nyt tuli vahvistettu tieto Elina Lampelasta – huolestuttava arvio piti paikkansa
- Selityksiä? – Johannes Lamparter paljasti, miksi ei pystynyt vastaamaan Herolan kiriin
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Huippulupaus sivuun Espoosta – kantapäävaiva katkaisi kauden
- IL: Nyt alkoi tapahtua – suomalaisessa yleisurheilussa muhii jättiyllätys