Suomen lentispojille EM-tappio – ”Suurimmat murheet meille aiheutti vastustajan hakkuri”
Tshekki kaatoi Suomen erin 3-0 (25-20, 25-20, 25-18) Slovakiassa ja Unkarissa pelattavissa lentopallon alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa ja jatkaa puhtaalla pelillä lohkon kärkipaikalla.
Suomi oli heti ottelun alussa vaikeuksissa Tshekin tehokkaan syöttö- ja hyökkäyspelin kanssa. Vastaanoton jäädessä irti verkosta, turvauduttiin omassa hyökkäyksessä pääasiassa laitapeliin. Vastustaja hallitsikin avauserää Marek Sotolan (20/+16) vahvan hakkuripelin ansiosta. Suomi raatoi puolustuksessa montaa hienoa palloa peliin, mutta Tshekki päätti jatkopallot kovissa tehoilla pisteeksi.
– Suurimmat murheet meille aiheutti tänään vastustajan hakkuri. Emme saaneet häneen otetta oikeastaan koko pelin aikana, päävalmentaja Pertti Honkanen summasi.
Myös ottelun toinen erä oli lopulta Tshekin juhlaa. Se pommitti kovilla ja monipuolisilla aloituksillaan Suomen vastaanoton rikki ja tilanne oli hetkessä jo 3-11. Vaihdot toivat piristystä sinivalkoisten otteisiin nostaen Suomen parhaimmillaan jo pisteen päähän, 20-21. Torjunta sai mukavasti osumia, mutta harmittavan usein Suomelle vihellettiin verkkovirhe tai pallot kimpoilivat käsistä yli rajojen.
– Tärkeintä on säilyttää taisteluilme, jota varsinkin toisessa eräsää nähtiin, Honkanen viittasi tuleviin koitoksiin.
Ottelun taso sekä vastustaja olivat selvästi lauantaista Romania-peliä kovempia. Suomi ei päässyt pelin herraksi kolmannessakaan erässä, vaan Tshekki jatkoi iloista rallattelua ottaen avauspäivän Turkki-voiton jatkeeksi täyden pistepotin myös Suomelta.
– Tässä vaiheessa on hyvä muistaa realismi. Olemme EM-lopputurnauksessa, joka on tämän ikäluokan kovatasoisin turnaus koko maailmassa, Honkanen muistutti.
Eniten Suomi oli vastustajaansa jäljessä nimenomaan vastaanottopelissä, eikä näin ykköshyökkäyksen uhkaa ollut kuin ajoittain. Tasaisesta Suomen joukkueesta ehjimmän iltapuhteen esittivät Niko Suihkonen sekä toisessa erässä kentälle vaihdettu Matias Sosunoff.
– Tshekki vastaanotti ja hyökkäsi meitä paremmin. Lopputulos oli sekä vastustajan hyvyyttä että meidän vaisuutta, Karhulan Veikkojen kasvatti tunnusti.
Lohkon muissa otteluissa Turkki yllätti Ranskan 3-0 ja Romania kaatoi Slovakian 3-2. Suomen EM-urakka jatkuu maanantaina kello 21.00 Turkkia vastaan.
Suomi sai kisoihin lentävän lähdön, kun Romania kaatui avausottelussa puhtaasti 3-0 (25-20, 25-13, 25-17).
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”