Dafne Schippers laukoi mielipiteensä kuumaan perunaan – saamassa ME-ajan nimiinsä?
Kuva: Getty Images
Hollannin pikajuoksutähti Dafne Schippers puoltaa Euroopan yleisurheiluliiton radikaalia ehdotusta.
Euroopan yleisurheiluliitto EAA on ehdottanut, että ennen vuotta 2005 tehdyt Euroopan ennätykset mitätöitäisiin. Ehdotus on herättänyt paljon keskustelua urheilijoiden parissa.
Kansainvälinen yleisurheiluliitto ottaa asiaan kantaa elokuussa. IAAF:n puheenjohtaja Sebastian Coe kuitenkin vihjasi CNN:lle, että myös maailmanennätykset voivat mennä uuteen uskoon.
– Tilanteen vaikeus on se, että 1980-luku ei ollut yleisurheilun kultaista aikaa, mutta maailmanennätyksistä iso osa on siltä ajalta. Mielestäni on hyvä, jos voimme pyyhkiä tuon ajanjakson pois ja saada urheilusta puhtaampaa, Schippers sanoi Sportsmailin mukaan.
Naisten 200 metrin maailmaennätys 21,34 on USA:n Florence Griffith-Joynerin nimissä. Hän ei koskaan jäänyt kielletyistä ainesta, mutta naisen kuolema 38 vuoden iässä herätti paljon kysymyksiä mahdollisesta dopingin käytöstä.
Mikäli Griffith-Joynerin ja kaikkien aikojen kakkosen Marion Jonesin noteeraukset pyyhitään pois, niin naisten 200 metrin ME-aika siirtyy Schippersin nimiin. Hollantilainen pyyhälsi matkan aikaan 21,63 Pekingissä 2015.
LUE MYÖS:
- Nyt avautuu Alisa Vainio keskeytyksestä – ”Se tekee kipeää”
- Urheilucast: Liigan pienseura vei halutun tähden – ”Jättimäinen kiinnitys”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Tulokset ja Suomen joukkue
- Tomek Valtoselle kenkää – toinenkin Jokerit-legenda ulos
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Tomek Valtoselle kenkää – toinenkin Jokerit-legenda ulos
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita