Eugenen Timanttiliigassa lauantaina järjetön 5000 metriä – kaikkien aikojen kilpailu!
Kuva: Getty Images
Viimeisen viiden vuoden aikana 14 juoksijaa maailmassa on alittanut 5000 metrillä maagisen 13 minuutin rajapyykin, heistä Prefontaine Classic -kilpailussa lauantaina on mukana peräti kahdeksan.
Perspektiiviä asiaan antaa se, että lajin kaksinkertainen olympiavoittaja Mo Farah on osallistujalistan ennätysluettelossa vasta neljäs ajallaan 12.53,11. Hän on silti kilpailun suosikki.
34-vuotias konkari saa vastaansa esimerkiksi Hagos Gebrhiwetin, 23-vuotiaan etiopialaisen ennätys on 12.47,53. Hän on Rion olympialaisten sekä Pekingin MM-kisojen pronssimitalisti. MM-Moskovassa 2013 hän otti hopeaa.
Kenian myös 23-vuotias Isiah Koech on juossut 12.48,64. Hän otti pronssia MM-Moskovassa.
Keniassa syntynyt bahrainilainen Albert Rop oli viime kesänä Riossa seitsemäs, mutta ennätys on huima, 12.51,96.
Mukana on myös Rion olympiakakkonen Paul Chelimo ja Rion estejuoksun olympiavoittaja Conseslus Kipruto sekä Timanttiliigan voittaja, etiopian Yomif Kejelcha.
Listalta löytyvät vielä Rion vitosen nelonen ja kuutonen, Kanadan Mohammed Ahmed ja britti Andrew Butchart.
Kenian Geoffrey Kamworor on puolestaan puolimaratonin ja maastojuoksun kaksinkertainen maailmanmestari, hänen ennätyksensä on 12.59,98. Hänen maanmiehensä Caleb Ndiku oli Pekingin MM-kakkonen ja Timanttiliigan voittaja 2014. Hänen ennätyksensä on 12.59,17.
Luvassa on yksi kaikkien aikojen kovimmista 5000 metrin kilpailuista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Talviurheilun yhdysvaltalaislegenda päättää kilpauransa
- Harri Heliövaara loisti paineen alla – voiton päässä finaalista
- Aleksandr Bolshunov räväytti – syyttää olympialaisia syrjinnästä
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla