Tapio Pulkkanen kuudes 14 050 euron tienesteillä – puttaaminen tuotti vaikeuksia Roope Kakolle
Kuva: Getty Images
Tapio Pulkkanen (-14) nousi sunnuntaina hetkeksi aikaa jopa voittotaistoon ja oli lopullisella tuloslistalla kuudes.
Kymen Golfin kasvatti kuittasi Portugalin avoimista 14 050 euroa. Turkin CT-kilpailussa toiseksi sijoittunut Pulkkanen on kahden pelaamansa kisan jälkeen ansainnut jo 36 050 euroa.
Roope Kakko (70-70-72-71,-9) pelasi kaikki kierroksensa alle parin, paransi kierros kierrokselta sijoitustaan ja oli lopulta Porgimaossa käydyssä ET:n ja CT:n yhteiskisassa 22:s.
Tilastokummajaisuus Kakon pelistä löytyy kolmannen kierroksen lopun ja neljännen alun yhteensä 19 reiän perättäisestä parista!
– Olihan se hurja kuiva jakso. Loin kyllä pelaamalla paikkoja, mutta koko viikonlopun oli hyvin vaikea saada putteja sisään. Olin sillä osa-alueella todella surkea. Joku pikku juttu siinä oli, se pitää saada seuraavaan kisaan kuntoon, Kakko äimisteli.
Vertailun vuoksi. Ennen ja jälkeen synkkää jaksoa Kakko tehtaili 53 väylään 17 birkkua, eli lähes joka kolmannella viheriöllä kolahti putti sisään.
– Portugalista täytyy ottaa hyvät jutut mukaan torstaina käynnistyvään Sisilian ET-kilpailuun ja pelata perkuleen hyvä kisa. Tämä viikko ei ollut sitä, mitä tulin hakemaan, mutta itku ei auta markkinoilla.
Kakko tienasi 5 425 euroa.
Kilpailua johti alusta loppuun Englannin Matt Wallace (-21). Tulokset näet täältä.
Lähde: tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”