Pika-aiturien Viivi Avikaisen ja Lotta Haralan ennätysjuoksut sekä Jonna Berghemin vahva uran avaus 400 metrin aiturina Jämsänkoskella sähköistivät naisen aitamatkojen keskikesää ja lupaavat mielenkiintoisia mittelöitä heinäkuun Eliittikisoihin.

Avikainen pinkoi aitakarnevaalien 100 metrin aitojen finaalissa toiseksi ajalla 13,46, mutta voitti alkuerän ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkiajalla 13,32. Harala juoksi alkuerässä toiseksi ennätyksellään 13,36 ja voitti loppukilpailun tunti myöhemmin ajalla 13,42.

– Kauden aiemmissa kisoissa on ollut pohjekramppeja verryttelyssä. Se on painanut mieltä starteissa, kun uralla on ollut niin paljon revähtymiä. Nyt kaikki oli hyvin. Alkuerä oli perushyvä juoksu. Ei mitenkään ihmeellinen, Avikainen sanoi.

– Loppukilpailussa ryssin vähän, kun jalka jäi kiinni viimeiseen aitaan. Ilman sitä se olisi ollut alle 13,40:n juoksu, mutta tässä on tarkoitus parantaa aikaa.

Haralan mukaan energiatankit eivät olleet alkuerässä aivan piripinnassa.

– Huomasin omasta olosta ja fiiliksestä, etten ollut täysin palautunut. Viime aikoina on ollut sen verran paljon kisoja. Jaksoin seitsemän aitaa. Sitten vähän hyydyin viivalle, eikä juoksu ollut niin terävää kuin odotin, Harala sanoi.

Alkuerä juostiin 1,6 metriä sekunnissa puhaltaneeseen myötätuuleen. Finaalissa oli kevyt vastainen (-0,3 m/s).

– Kun on hyvät olosuhteet, vähemmilläkin energioilla näköjään pystyy tuollaisiin aikoihin. Toisessa juoksussa kompuroin vähän ensimmäiseen aitaan. Muuten se oli tasapainoinen juoksu. Nyt tavoite on päästä 13,2-alkuisiin aikoihin, Harala sanoo.

Avikainen ja Harala juoksevat pika-aidat seuraavat kerran Joensuun Eliittikisoissa 12.7.

Berghemiltä väkevä avaus

Jonna Berghem siirtyi kesken harjoituskauden Petra Stenmanin valmennukseen. Osin vaihdoksesta johtuen kilpailukausi alkoi normaalia myöhemmin.

Päämatkana on jatkossa 400 metrin aidat, jota Berghem kokeili Jämsänkoskella ja teki kokemukseensa nähden mainion ajan 58,40. Juoksu oli hänelle ylipäätään vasta kauden toinen startti.

– Tavoite oli aloittaa 15 askeleella, mutta heti ensimmäinen aita tuli väärälle jalalle. Siitä pääsin jatkamaan 15 askeleella. Juoksin kaarteen 16 askeleella ja loppuun 17 askeleella. Tosi hyvin se meni, kaikesta huolimatta, Berghem sanoi.

Takareisivaivat katkaisivat aikanaan Berghemin pika-aitauran. Sittemmin hänet on nähty sileillä matkoilla, mutta mieli on palanut aitojen pariin.

– Juoksen jatkossa myös 200 ja 400 metrin sileää, mutta 400 metrin aidat on päämatka. Takareidessä on edelleen tuntemuksia, mutta lähinnä lyhyillä pikamatkoilla. 400 metrin juoksurytmissä se ei tunnu, Berghem sanoo.

– Suurin haaste 400 metrin aidoissa minulle on kestävyyspuoli. Sen kanssa menee aikaa ja aluksi pitää olla varovainen, ettei kilpaile liikaa 400 metrillä ja 400 metrin aidoissa. Se syö sen verran paljon.

(Lähde: SUL)