Nuori kolmiloikkaaja Simo Lipsanen jatkoi hyviä esityksiään Vaasassa käytävässä yleisurheilun EM-joukkuekilpailun ykkösdivisioonan mittelössä.

Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Lipsanen, 21, hyppäsi kolmannellaan 16,75, mikä riitti kilpailun ykkössijaan.

– Etukäteen oli selvää, että olisi hyvä saada pisteitä Suomelle. Tänään onnistuin hyvin, Lipsanen sanoi Ylen haastattelussa.

– Aika perustekemistä oli tänään. Vauhti toimi hyvin, mutta loikat eivät olleet nyt yhtä hyviä kuin Kuortaneella, Lipsanen viittasi viikon takaisiin Eliittikisoihin, joissa hän hyppäsi 16,93.

– Mutta kropassa on hyvä tuntuma, mikä on tärkeintä, Lipsanen lisäsi.

Lipsanen on tällä kaudella nostanut tasonsa sellaisiin lukemiin, ettei finaalipaikka elokuussa Lontoossa käytävissä MM-kisoissa ole pelkkää toiveajattelua. Puolassa käytävissä alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Lipsanen tavoittelee nykytasollaan mitalia.

Kovin kaukana ei liene sekään päivä, kun Pertti Pousin 39 vuotta vanha Suomen ennätys menee vihdoin rikki. Pousi hyppäsi tasan 17 metriä Kuortaneella 23. kesäkuuta 1968.