Usain Bolt varoitti uhmakasta juoksijalupausta: ”Ota ihan rauhallisesti”
Kuva: Getty Images
Usain Bolt, 30, on varoittanut kanadalaista juoksijalupausta Andre De Grassea, 22, joka on uhannut syöstä jamaikalaisen valtaistuimeltaan.
De Grasse jahtasi Boltia viime kesänä Rion olympialaisissa sadan- ja kahden sadan metrin matkoilla ja hänestä odotetaan pikajuoksun seuraavaa supertähteä, joka korvaa Boltin, kunhan jamaikalaiskiituri jää eläkkeelle.
Kanadalaisjuoksija sanoi aiemmin tällä viikolla, että hän aikoo ohittaa Boltin ja siten päättää tämän loisteliaan uran.
Bolt kertoi torstaina, että häntä ärsyttää, miten nuoret huippulupaukset käyvät suulaaksi, kun he pääsevät tietylle tasolle.
– Olen pyrkinyt vuosien varrella olemaan diplomaattinen vastausteni kanssa, mutta minua ärsyttää, miten monet nuoret urheilijat haluavat aina päihittää minut, kun he saavuttavat tietyn tason. En tiedä miksi? sanoi Bolt uutistoimisto Reutersin mukaan.
– Sanon aina nuorille urheilijoille, että: ”Kuunnelkaa, kun etenette urallanne, teidän on otettava rauhallisesti ja tehtävä töitä päästäksenne huipulle.” Joten De Grasselle sanoin vain, että ota ihan rauhallisesti ja kiipeä huipulle. Muuta sanottavaa minulla ei ole.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihtorakkaus paljastui – Selene, 20, seurustelee Suomen maajoukkuetähden veljen kanssa!
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- ”Oli kovat odotukset” – Suomen mitalitoivo floppasi
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu ja tv-lähetykset
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”