Kenian yleisurheilussa kuohuu – osa urheilijoista teillä tietymättömillä!
Yleisurheilun MM-kisoihin ei ole aikaa kuin vajaat pari viikkoa, mutta Kenian yleisurheilussa kuohuu.
Kenian päävalmentaja Julius Kirwa on syystäkin huolissaan. Kirwa kertoi lauantaina, että useat maajoukkuejuoksijat ovat teillä tietymättömillä!
Kadoksissa ovat erityisesti pitkän matkan juoksijat, kuten tämän vuoden maastojuoksun maailmanmestari Irene Cheptai, vuoden 2015 maastojuoksun maailmanmestari Agnes Jebet, neljän vuoden takainen 800 metrin maailmanmestari Eunice Sum ja African Gamesin 5000 metrin voittaja Margaret Chelimo. Tämä nelikko ei ilmoittautunut maajoukkueen harjoitusleirille viikko sitten.
Kirwan mukaan ongelma on siinä, että usealla kenialaisurheilijalla ei ole tehtynä kilpailujen ulkopuolella IAAF:n määräämää kolmea pakollista dopingtestiä.
– Kenian yleisurheiluliiton on pantava toimeksi heitä vastaan. Emme ole kuulleet urheilijoista kansallisten testikisojen jälkeen, emmekä me tiedä missä he ovat, sanoo Kirwa Daily Nationille.
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla