Novak Djokovicin epäonni aiheuttaa ristiriitaisia tunteita: ”Valitettavaa, muttei meille”
Kuva: Getty Images
Ranskalainen tennistähti Jo-Wilfried Tsonga on pahoillaan serbi Novak Djokovicin puolesta, Tennis World USA kirjoittaa.
Maailmanlistan nelosen kauden päättyminen on kilpailullisesti ikävä asia, vaikka toisaalta nyt Ranskan asemat Davis Cupin välierässä ovat vahvemmat supertähden puuttumisen takia.
30-vuotias serbialainen ilmoitti aiemmin viikolla, että hänen kautensa on ohi kyynärpäävamman takia.
Peräti 12 kertaa Grand Slam -mestaruuksia juhlinut Djokovic pyrkii nyt saamaan kroppansa ja henkisen puolensa vahvaksi kohti tulevia koitoksia.
Vuonna 2010 Davis Cup -mestaruutta juurikin Ranskan kustannuksella juhlineelle Serbian Davis Cup -joukkueelle Djokovicin loukkaantuminen on paha takaisku. Tähti voitti tuolloin kaksi kaksinpeliä, sillä sekä Gilles Simon että Gael Monfils joutuivat taipumaan.
– Djokovicin puuttuminen? Se on valitettavaaa kilpailulle, muttei meille. Hän on aina ollut piikki jalassamme. Hän on ollut maailman parhaimpia pelaajia jo vuosia, Serbian Davis Cup -joukkue on hieman heikompi ilman häntä, Tsonga muotoilee sivuston mukaan Le10Sportille.
Djokovicin takana kaksinpelin maailmanlistan sadan parhaan joukkoon serbialaisista yltävät Viktor Troicki (44.), Janko Tipsarevic (56.), Dusan Lajovic (70.) ja Laslo Djere (91.). Nelinpelin puolella sadan kastissa puolestaan ovat Nenad Zimonjic (44.) ja Troicki (75.).
Ranska ja Serbia kohtaavat Davis Cupin semifinaalissa syyskuun puolessa välissä.
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Santtu Heikkisen MM-kisaan tuli karu käänne – taustalla sitkeä vaiva