Yllätysmitalisti Elmo Savola: ”Päätin jo kaksi vuotta sitten, että täällä näytetään”
Kuva: Getty Images
Elmo Savola ei todellakaan kuulunut 22-vuotiaiden EM-kilpailujen kymmenottelun ennakkosuosikkeihin, mutta suomalainen paranteli ennätystään noin 200 pistettä ja nappasi pronssia.
Savola avasi suomalaisten mitalitilin kilpailuissa. Hän kokosi ottelussa 7956 pistettä. Kilpailun voitti tshekki Jiri Sykora 8084 pisteellä. Kilpailuun suosikkina lähtenyt Ruotsin Fredrik Samuelsson oli toinen 8010 pisteellä.
Savola otteli lauantaina ottelun ensimmäisen päivän ennätyspisteensä 4129 ja oli silloin kolmas. Toinen päivä sujui ilman isoja takkuja ja Savola piti kolmannen sijan.
Savola avasi kisan päätöspäivän juoksemalla 110 metrin aidoissa ennätyksensä 14,21, joka oli lajin toiseksi nopein aika. Hän heitti kiekkoa 37,35, ylitti seiväshypyssä 470, heitti keihästä 61,89 ja juoksi 1500 metrillä ennätyksensä 4.39,50.
– Päivä alkoi hyvin 110 metrin aidoilla. Kiekko oli huono. Sen jälkeen asetettiin lajeihin mitalia silmällä pitäen uudet tavoitteet. Seiväshypyssä 470 täytti tuon minimitavoitteen, keihäässä se oli 62 metriä, joten sekin melkein meni. 1500 metrillä tiesin, että jaksan roikkua tuossa vauhdissa, Savola kertasi päätöspäivää.
– Oli hyvä tunne, kun lyötiin mitali kouraan. Kaksi vuotta sitten päätin, että täällä näytetään, Savola viittasi edellisten nuorten EM-kisojen seitsemännen sijan jälkeisiin tunnelmiin.
(Lähde: SUL)
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurja rääkki sai Classic-tähdet äärirajoille – Erikoisjoukoista tuttu Matias Petäistö ei säästellyt
- Jarkko Ruutu sai uuden NHL-pestin: palaa huippukiekon ytimeen
- Toni Nieminen joutui tekemään raskaan päätöksen – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Wimbledonissa nähtiin suuri yllätys – tennislegendan tie katkesi heti alkuunsa
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Täyskäännös kansainvälisessä urheilussa – venäläiset palaavat huipputasolle vuosien tauon jälkeen
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Nooralotta Neziri tekee odotetun paluun – pitkä kuntoutus päättyi ilouutiseen
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Täyskäännös kansainvälisessä urheilussa – venäläiset palaavat huipputasolle vuosien tauon jälkeen
- Janne Ahosen rakkausloma jatkuu yhä – kuvat Norjasta keräävät huomiota
- Annimari Korte jätti radat taakseen – nyt toteutui lapsuuden jättihaave
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Suvi Minkkisen ympärille rakentuu yllätysjoukko – uusi kansainvälinen tiimi julki
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Nooralotta Neziri tekee odotetun paluun – pitkä kuntoutus päättyi ilouutiseen