Lumilautailija Daniel Weis on ilmoittanut uransa loppumisesta. Kahdeksan vuotta lumilautailun kiertueella kilpaillut Weis on ilmoittanut lopettavansa laskemisen. – Viime vuonna menetin paikkani maailmancupin joukkueessa. Yritin raivata tieni takaisin Eurooppa Cupissa, mutta välilevyn pullistuma vesitti suunnitelmani, Weis kertoo FIS:n verkkosivuilla. 28-vuotias Weis huomasi, että hänellä on melkein olemattomat mahdollisuudet päästä mukaan Pyeongchangin olympialaisiin, joten hän päätti lopettaa laskemisen. Lumilautailua mies ei kuitenkaan jätä. Hänestä tulee Itävallan Eurooppa Cupin lumilautajoukkueen päävalmentaja. – Sain työtarjouksen, kun pohdin lopettamista. Huolellisen harkinnan jälkeen hyväksyin tarjouksen ja odotan innolla uusia haasteita, Weis sanoo. Weis laski vuonna 2015 MM-kisoissa Lachtalissa. Maailmancupin kilpailussa hän sijoittui parhaimmillaan kahdeksanneksi.

LUE MYÖS: