Sampo Volley hankki huippuvahvistuksen poikkeuksellisella rahoitusmallilla – alueen yhteisö vahvasti mukana
Kuva: Juha Tamminen
Uutta nousua aivan Suomen lentopalloilun huipulle tekevä Sampo Volley on solminut merkittävän pelaajasopimuksen. Kaksi viime kautta Kokkolan Tiikereitä edustanut venezuelalainen yleispelaaja Enderwin Herrera, 34, siirtyy Pielavedelle, kertoo Savon Sanomat.
Siirron taustalla on hyvin mielenkiintoinen, Suomessa vielä erittäin harvinainen, rahoituskuvio. Seura perusti Herreran siirron mahdollistamiseksi erillisen Eddy Support Teamin, joka koostuu suuresta määrästä paikallisia yrityksiä ja yksityishenkilöitä.
– Otimme yhteyttä yhteistyökumppaneihimme, ja nämä laittoivat Eddyn saamiseksi vähän ylimääräistä rahaa likoon. Siis aivan erillisenä sponsorointina, Sampo Volleyn taustavoimiin reilun vuoden ajan kuulunut maajoukkueen yleispelaaja Antti Siltala kertoo SuomiUrheilu.comille.
– Tämän Support Teamin jäsenet tulevat esiin aikanaan seuramme nettisivujen kautta, Siltala lupaa.
Pelillisesti Herrera on joukkueelle Siltalan mukaan merkittävä lisä.
– Eddy on tärkeä pala palapelissämme. Hän on erittäin taitava ja tasapainottava pelaaja, joka voi myös itse ratkoa pelejä.
– Hänen tärkein ominaisuutensa on kuitenkin mielestäni se, että hän nostaa koko joukkueen tasoa. Toisin sanoen Eddy saa muut pelaajat ympärillään pelaamaan paremmin. Ja kuten tämä rahoitusjärjestelykin osoittaa, Eddy on erittäin pidetty persoona Savon alueella, Siltala luonnehtii.
189-senttinen Herrera on pelannut valtaosan aikuisurastaan Suomessa. Venezuelan maajoukkueessa vuonna 2001 nuorten MM-pronssia voittanut Herrera lähti ensimmäisen kerran Eurooppaan kaudeksi 2005–06, jolloin mies pelasi Espanjassa. Jo seuraavaksi kaudeksi Herrera saapui Suomeen ja Raision Loimuun, jossa viihtyi kaksi kautta. Kauden 2006–07 päätteeksi Herrera valittiin lentopalloliigan tähdistöjoukkueeseen.
Ensimmäisellä Sampo-kaudellaan 2008–09 Herrera saavutti joukkueineen tuplamestaruuden, eli SM-kullan ja Suomen cupin voiton. Tämän jälkeen Herrera siirtyi Viron Tartoon, ja sieltä vuoden jälkeen kolmeksi vuodeksi kotimaahansa.
Kausiksi 2013–15 Herrera palasi jälleen Sampoon, ja kaksi viime kautta vierähtivät siis Kokkolassa. Tiikereissä Herrera voitti jälleen kaudella 2015–16 tuplamestaruuden.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus