IL: Huikea tarjonta Espoossa – lukkopainin MM-kisoissa timanttisia UFC-tähtiä!
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltalainen UFC-tähti Chael Sonnen on viikonloppuna Espoossa järjestettävien lukkopainin MM-kisojen yksi kovimmista nimistä. Lauantain ja sunnuntain aikana kilpailtava ADCC World Championship -tapahtuma järjestetään 12. kerran ja ensimmäistä kertaa Suomessa.
Painoluokittain käytävien maailmanmestaruusmittelöiden lisäksi kilpailuissa otellaan Superfight-otteluita, joissa iskevät yhteen mm. brasilialaisen jujutsun kaksinkertainen ADCC-mestari Renzo Gracie ja vapaaottelun moninkertainen UFC-mestari Matt Hughes.
Turnaus on taatusti kovatasoinen, sillä paikalla on esimerkiksi 55 maailmanmestaria ja seitsemän UFC-tason vapaaottelijaa.
– Sonnen oli Ultimate fighter -tv-sarjassa valmentajana. Hän on valtavan suosittu Yhdysvalloissa, MM-kisojen puuhamies ja lajin voimajärjestön ADCC:n Euroopan toimintojen presidentti Marko Leisten hehkuttaa Iltalehden haastattelussa, minkä voit kokonaisuudessaan lukea täältä.
Ottelijoita Espoossa on reilut sata. Sinivalkoisia värejä viikonlopun koitoksissa kantavat Erno Elgland, Janne-Pekka Pietiläinen, Tero Pyylampi ja Jesse Urholin sekä Venla Luukkonen ja Elvira Karppinen.
ADCC on merkittävin lukkopainijärjestö maailmalla. Lajissa on tarkoituksena hallita vastustajaa pystyasennossa tai matossa käsi- ja jalkalukkojen tai kuristusten avulla.
LUE MYÖS:
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Venäjän voimistelutähdet suljettiin ulos MM-kisoista – taustalla kova perustelu
- Ylen talvilajien tv-tiimi julki – asiantuntijatiimiin nimekkäitä vahvistuksia
- Suomen yleisurheilussa merkittävä nimitys – urheilijoiden arki keskiössä
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Suru-uutinen: Heikki Mälkiä on kuollut
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Heili Sirviö koki rajun kaatumisen MM-kisoissa – julkaisi nyt videon
- Mikael Granlund teki NHL-historiaa – seuraennätys uusiksi
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Entinen pikajuoksija Annimari Korte valittiin MM-kisoihin – erikoinen yksityiskohta paljastui
- IS: Naurua ja noottia – Remi Lindholmilta uusi kommentti Susanna Penttilän bussista
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Kulissipaljastus: Wilma Heltelä nukkui pommiin MM-kisoissa – aamulla alkoi melkoinen operaatio
- Suru-uutinen: Heikki Mälkiä on kuollut
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Paina nimi mieleen! Krista Pärmäkosken suojatti huippukunnossa hiihtokauden alla
- Jonna Sundlingilta huolestuttava tunnustus ennen MM-talvea