Mullistava päätös venäläishiihtäjien dopingjutussa!
Kuva: Getty Images
Dopingista epäillyt venäläishiihtäjät Aleksandr Legkov sekä Jevgeni Belov ovat vapautumassa kilpailupannasta.
Kansainvälisen vetoomustuomioistuin CASin päätöksestä kertoo miesten asianajaja Christof Wieschemann.
– Päätös on mullistava. Tähän mennessä yleinen mielipide on ollut, että urheilijoiden nimien esiintyminen McLarenin raportissa on ollut yksin riittävä todiste heidän osallistumisestaan tohtori Rodtshenkovin luomaan Venäjän dopingohjelmaan. Mutta näin asia ei ole, kertoo Wieschemann tiedotteessaan.
Sotshin vuoden 2014 olympialaisissa miesten 50 kilometrin maastohiihdossa kultaa voittanut Legkov ja Belov vapautuvat pitkästä kilpailukiellostaan 1. marraskuuta, mikäli heitä vastaan ei löydetä lisätodisteita dopingin käytöstä. Wieschemannin mukaan ei ole odotettua, että lisätodisteita löydettäisiin. Kaksikko on siis pääsemässä tuleviin talviolympialaisiin.
Maailman antidopingtoimisto WADAn nimeämän Richard McLarenin työryhmän julkistaman raportin mukaan Venäjä manipuloi Sotshin vuoden 2014 olympialaisten dopingnäytteitä.
McLarenin työn tuloksena kansainvälinen hiihtoliitto FIS hyllytti väliaikaisesti Legkovin, Belovin, Aleksei Petuhovin, Maksim Vylegzhaninin ja Jevgenija Shapovalovan 23. joulukuuta 2016.
Venäjä saalisti Vancouverin vuoden 2010 talvikisoista 15 olympiamitalia. Venäjälle varsin (mitalitaulukon yhdestoista) vaatimattoman mitalisaldon on epäilty olevan yhtenä syynä valtiojohtoisen dopingsysteemin kehittämiselle. Sotshin kotikisoissa neljä vuotta myöhemmin Venäjä saikin jättipotin kiilaamalla mitalitaulukon ykköseksi peräti 33 olympiamitalilla. KOK tutkii Sotshin tapauksen ohella uudelleen myös yli tuhatta Vancouverin dopingnäytettä.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon