Nyrkkeilyn superlupaus tyrmäsi vastustajansa brutaalisti 48 sekunnissa – ”Ilmiömäinen iskijä”
Kuva: Getty Images
20-vuotias Daniel Dubois saattaa olla seuraava nyrkkeilyn raskaan sarjan megatähti.
Dubois solmi kuluvan vuoden alussa sopimuksen promoottori Frank Warrenin kanssa. Nuorukaisen ura ammattilaisena on saanut vähintään lentävän, elleri peräti räjähtävän startin.
Uransa kaksi ensimmäistä ottelua Dubois voitti teknisellä tyrmäyksellä, ja kaksi seuraavaa suoralla tyrmäyksellä. Raamikas britti antoi tuoreimman näytteen iskuvoimastaan viime lauantaina.
Dubois kohtasi tuolloin Lontoossa AJ Carterin. Ottelu oli todella yksipuolinen näytös. Dubois iski Carterin kahdesti kehän pintaan puolen minuutin aikana.
Carter selvisi kahdesta luvunlaskusta, mutta hän ei voinut mitään vastustajan vyörytykselle. Dubois päätti ottelun brutaalilla oikealla, joka napsasti Carteria kasvoihin. Carter lyyhistyi iskun voimasta ja matsi oli ohi 48 sekunnissa.
Dubois murjoi Carteria niin pahasti, että hoitohenkilökunnan piti nousta kehään hoivaamaan tyrmättyä nyrkkeilijää. Lopulta Carter virkosi ja poistui kehästä omin jaloin.
Muun muassa Ricky Hattonia, Prince Naseem Hamedia ja Joe Calzaghea promotoineen Warrenin mukaan Dubois on kaikista hänen suojateistaan potentiaalisin.
– Hän on ilmiömäinen iskijä ja kehään astuessaan erittäin itsevarma, Warren hehkutti Mirrorin mukaan.
– En ole nähnyt kenenkään raskaan sarjan brittinyrkkeilijän lyövän kovempaa. Hän lyö kovempaa kuin Anthony Joshua, Frank Bruno ja Lennox Lewis, Warren ylisti.
Katso video Dubois’n lyöntivoimasta yllä olevalta videolta!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Maria Huntington: Suuri suru
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta