Peräti 16 WWE-mestaruutta showpainissa voittanut Ric Flair tiedetään kovaksi naistenmieheksi.

Flair tosin on sanonut muuttuneensa tavattuaan nykyisen puolisonsa Wendy Barlow’n.

– Rakastan vain yhtä. En ole tehnyt mitään sen jälkeen, kun tapasin Wendyn, Flair sanoi People-lehdelle.

Tätä ennen mies ennättikin tekemään paljon. Omien sanojensa mukaan Flair on harrastanut seksiä 10 000 eri naisen kanssa. Flair kertoi asiasta ESPN:n dokumentissa.

– Se mitä sanoin, on totuus. Mutta nyt sanomani tuntuu pahalta. Lastenlasteni vuoksi toivon, etten olisi sanonut sitä, Flair totesi.

Viime lokakuussa Flair kohautti kertomalla olleensa intiimissä suhteessa tähtinäyttelijä Halle Berryn kanssa.

68-vuotias Flair oli elokuussa kriittisessä tilassa ja joutui leikkauspöydälle. Operaatiossa poistettiin osa hänen suolistoaan.