Yleisurheilijanaiset muistelevat Ruotsi-otteluita lämmöllä: ”Jouduin ensi kertaa dopingtestiinkin”

Suomi-Ruotsi -yleisurheilumaaottelun kapteenit muistelevat vuotuisen tapahtuman antia kommenttiensa perusteella lämmöllä. Etenkin naiset ovat pistäneet Ruotsille kampoihin viime vuosina mainiosti, sillä sinivalkoiset veivät ottelun voiton Tukholmassa syksyllä 2015.
Orimattilalainen kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä muistaa ensimmäisen maaottelunsa useammasta syystä.
– Jännitti niin pirusti, mutta se oli suuri kokemus, kun voitettiin ja näin, miten isoissa kisoissa toimitaan. Jouduin ensi kertaa dopingtestiinkin, Mäkelä muistelee yleisurheilu.fi-sivulla menneitä.
Kokeneempaa kaartia edustava Merja Korpela muistaa myös ensimmäisen ottelunsa. Hän heitti Göteborgissa vuonna 1999 sekä nuorten että aikuisten kilpailussa.
– Ensimmäinen aikuisten maaottelu Göteborgissa 1999 jäi mieleen. Heitin silloin ensin nuorten ottelussa ja se meni heikosti, mutta pari tuntia myöhemmin tein aikuisten maaottelussa ennätykseni. Tällaisia nousuja maaottelussa voi tapahtua, Korpela miettii sivustolla.
Naiset lähtevät otteluun haastajina, sillä tilastot ennustavat Suomelle reilun 40 pisteen tappiota.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- Rajua katsottavaa: Suvi Minkkiseltä aivan kammottava päivitys
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt uuden aluevaltauksen
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Nyt jysähti hirmukellotus – suomalaisaiturilta kautta aikojen aika
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Yllätysveto: Anne Kyllönen ampumahiihdon parissa