Michael Phelps avautui vaikeasta masennuksestaan – ”On pelottavaa huomata ajattelevasi itsemurhaa”
Kuva: Getty Images
Kun Micheal Phelpsin uraa ja saavutuksia katsoo, on vaikea kuvitella, että uimarin elämään mahtuu muuta kuin onnellisuuden tunnetta. Totuus on kuitenkin toinen.
Tuoreessa Angst-elokuvassa Phelps käsittelee vaikeaa masennuskauttaan, jonka aikana hän mietti jopa oman henkensä riistämistä.
– En vain pitänyt siitä, kuka olin. Hautasin tunteeni aina vain syvemmälle ja yritin olla välittämästä niistä. Lopulta olin mielentilassa, jossa en kestänyt olla enää. Vaikein ajanjaksoni oli ehdottomasti se, kun en halunnut enää elää. On todella pelottavaa huomata ajattelevasi itsemurhaa. Muistan istuneeni huoneessani viisi päivää ilman, että tapasin ketään, Phelps kertaa elokuvassa.
Kaikkien aikojen menestynein olympiaurheilija huomautti, että hänen tilansa koheni, kun hän alkoi puhua ongelmistaan.
– Kun aloin puhua asioista, joita olin pitänyt sisälläni kaikki ne vuodet, huomasin, että elämästä tuli moninkerroin helpompaa. Saavutin pisteen, jossa ymmärsin, että on täysin normaalia käydä läpi vaikeampia jaksoja.
Lähde: Men’s health
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon