MM-titteliotteluun valmistautuva Anthony Joshua paljasti herkän puolen: ”Annan heidän nauttia siitä nyt”
Kuten sivustomme aiemmin kirjoitti, valmistautuu Watfordissa syntynyt Anthony Joshua jo kovasti kohti lokakuun lopun nyrkkeilyn raskaansarjan matsiaan. IBF-, WBA- ja IBO-liittojen raskaansarjan maailmanmestari kohtaa Cardiffissa nykyisen ranskalaisen Carlos Takamin.
Vaikka urheilu tähden arjessa suuressa roolissa onkin, on myös muilla asioilla elämässä merkitystä. Joshua antaa hienolla tavalla kiitosta ihmisille, jotka ovat pysyneet hänen rinnallaan jo useamman vuoden.
– Haluan antaa lippuja ja auttaa pääsemään tapahtumaan ihmisiä, joiden kanssa kasvoin minun amatöörisaliajoista asti, tähti painotti BBC:lle.
Joshualla ei ole kiire pois ihmisten ympäriltä. Kuun lopussa iskevä tähti haluaa nyt vastavuoroisesti tarjota tärkeille ihmisille hienoja kokemuksia menneiden vuosien palveluksista.
– Syy, miksi minulla ei ole kiire, on se, että ihmiset ovat tukeneet minua niin kauan. Annan heidän nauttia siitä nyt.
– Kaikki puhuvat Yhdysvaltoihin menemisestä. Olen kuullut uutisia siitä, että menen Lähi-Itään, olen kuullut Afrikan mahdollisuuksista.
Joshua kohtaa ottelussa siis Ranskaa edustavan kamerunilaistaustaisen Takamin Bulgarian Kubrat Pulevin vetäydyttyä. Tämä ei Joshuaa liiemmin näytä horjuttavan.
– Olisin ollut liian kauan pois kehästä. Minun pitää pysyä aktiivisena.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Wimbledonissa nähtiin vahva suomalaisnäytös – Heliövaara ja Patten etenivät helposti jatkoon
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Hurja rääkki sai Classic-tähdet äärirajoille – Erikoisjoukoista tuttu Matias Petäistö ei säästellyt
- Jarkko Ruutu sai uuden NHL-pestin: palaa huippukiekon ytimeen
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Otto Virtasen vastustaja ylisti suomalaista – ”Hän pelasi mahtavasti”
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa