Tennislegenda vietti kiihkeän hetken siivouskomerossa mallin kanssa – viisi sekuntia kävi todella kalliiksi
Tennislegenda Boris Becker on pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa.
Pelaajaurallaan kuusi Grand Slam -turnausta voittanut Becker on korviaan myöten veloissa. Heinäkuussa hän ajautui konkurssiin ja on laittanut jopa Wimbledonin mestaruuspytyn vuodelta 1985 myyntiin lyhentääkseen velkojaan.
International Business Timesin mukaan saksalainen on ansainnut tuloja yli 100 miljoonaa puntaa eli yli 110 miljoonaa euroa. Tästä huolimatta Becker on onnistunut sotkemaan raha-asiansa täydellisesti.
Becker maksoi ensimmäiselle vaimolleen Barbara Feltusille avioeron jälkeen vuonna 2001 rapiat 12 miljoonaa euroa. Tätä ennen mies oli jo saattanut raskaaksi toisen naisen ja tullut aviottoman lapsen isäksi.
Becker tapasi venäläismalli Angela Ermakovan ensimmäistä kertaa vuonna 1999 Lontoossa. Heidän kerrotaan viettäneen jo samana iltana kiihkeän hetken ravintolan siivouskomerossa.
– Elämäni kalleimmat viisi sekuntia, IB Times väittää Beckerin sanoneen.
Ermakova tuli raskaaksi ja synnytti Anna-tyttären maaliskuussa 2000. The Timesin mukaan Becker maksoi Ermakovalle kertaluontoisesti hieman yli 2 miljoonaa euroa ja on pulittanut kuukausittain 28 000 euron elatusmaksua.
Yhteensä Beckerin raportoidaan maksaneen Ermakovalle ja tämä tyttärelle yli 22 miljoonaa euroa, joten lyhyt kiihkeä hetki venäläismallin kanssa on tullut kalliiksi.
IB Times kertoo Beckerin tarjoavan tällä hetkellä yksityisiä tennistunteja Wimbledonissa.
Nykyisin Becker on naimisissa hollantilaisen Lillyn kanssa. Pariskunnalla on yksi lapsi. Lisäksi Beckerillä on kaksi poikaa ensimmäisestä avioliitosta Barbara Feltusin kanssa.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- IL: Suomen maajoukkuehiihtäjä teki tylyn tempun – tämä mies avautui naisen touhusta
- Suomessa järjestettiin legendaarinen keihäskisa – paikalla odotti lohduton näky
- Mitä Iivo Niskaselle oikein tapahtui? IS:lle heitettiin epäily: ”Minulla on vähän käryä”
- Yleisurheilun EM-kisat 2024
- Eveliina Määttäseltä huikea alku kauteen – todellinen hirmuaika kaatui yhteen seikkaan
- Suomalaisjuoksija vaihtoi lajia – nyt tärähti komea Suomen ennätys
- Robert Helenius hyppäsi Tyson Furyn kanssa kehään – teki Ylelle selväksi näkemyksensä miehestä
- Reetta Hurskeen kausi alkoi dramaattisesti – ”Voi herran jestas”
- Petra Olli tälläytyi poikkeuksellisesti – naisen look häkellytti: ”Asu eduksi upealle vartalolle”
- Surullinen uutinen – rakastettu snookerässä on menehtynyt
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi karun totuuden elämästä: ”Pakko hyväksyä”
- Yle tiputti shokkiuutisen Remi Lindholmista – IS paljasti nyt totuuden
- Krista Pärmäkosken tie pysähtyi turvatarkastukseen – hiihtotähdeltä melkoinen reaktio
- Elina Lampela esitteli kuntoaan – seiväsnaisen fanien leuat loksahtivat
- Voimaa kuin pienessä kylässä – Suomen keihäsässältä hirmukaari
- Silja Kosonen kohtasi maailmantähdet – brutaali totuus iski vasten kasvoja
- Ida Hulkko nousi uima-altaasta – katseet kääntyivät
- Petra Olli tälläytyi poikkeuksellisesti – naisen look häkellytti: ”Asu eduksi upealle vartalolle”
- Asiantuntija tiputti SK:lle brutaalin totuutensa Lotta Haralasta
- Surullinen uutinen – rakastettu snookerässä on menehtynyt