Ei voi olla totta! Alisa Vainio kärsii taas terveyshuolista – IS: Kahdet arvokisat jäävät väliin

Suomen Urheiluliitto julkaisi alkuviikosta joukkueen, joka juoksee marraskuussa Tanskassa maastojuoksun PM-kisoissa. Listalta puuttuu yksi suomalaisen yleisurheilun suurimpia nimiä, Alisa Vainio. Jälleen yhdet arvokisat tänä vuonna missaava nuorukainen on Ilta-Sanomien haastattelun mukaan sairastunut lähes pahimpaan mahdolliseen aikaan.
Tanskan reissun väliin jääminen nimittäin vaikuttaa myös joulukuussa käytäviin EM-kisoihin.
– Alisan oli tarkoitus osallistua PM-kisoihin, mutta Kreikan-leiriltä palattuaan hän sairastui flunssaan, Vainion henkilökohtainen valmentaja Jarmo Viskari valaisi Ilta-Sanomille.
Koska PM-kisat jäävät väliin, ei suomalainen täten pääse antamaan näyttöjä joulukuussa käytäviä Slovakian EM-kilpailuita varten.
– Me lähdemme oletuksesta, että näyttöjen aika on umpeutunut. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että tämä kausi oli tässä. Kukaan ei lähde EM-kisoihin ilman valmistavia kilpailuja, Viskari manasi.
Alkuperäisen jutun voit kokonaisuudessaan lukea täältä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Mitä sekoilua: Lauri Markkasen touhu Susijengin pukukopissa ällistyttää maailmalla
- IS: Suomen yleisurheilutähti löysi rakkauden – paljasti nyt karun totuuden
- Jasmi Joensuu nöyryytti Suomen muita hiihtotähtiä – sitten selvisi nolo tosiasia
- Yksi sana riitti – Alisa Vainion valmentajalta jäätävä heitto Ylen haastattelussa
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Kilpasisko marssi Silja Kososen luokse – latasi harvinaisen selvän viestin
- IS: Wilma Murrosta leviää skandaalinkäryinen väite – nainen vaikeni
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken