Kuvat kehonrakentajan järjettömistä käsistä leviävät vauhdilla – ”Hänet pitäisi lähettää hoitoon”

Erään kehonrakentajan metodi lihasmassan kasvattamiseksi vaarantaa jopa tämän hengen.
Kirill Tereshin on nähtävästi valmis tekemään melkein mitä vain, jotta hän saisi käsivarsiinsa lisää kokoa. Muun muassa The Sun ja Daily Mail uutisoivat venäläismiehestä, joka pistää itseensä implanttiöljyä.
Synthol-niminen aine koostuu pääosin öljystä. Aine pullistaa lihaksia, mutta voi aiheuttaa vakavia verenkiertohäiriöitä. Pahimmillaan syntholin käyttö voi johtaa raajan amputoimiseen tai peräti kuolemaan.
Tereshin aloitti syntholin käytön kesällä päästyään armeijasta. Pieni määrä ei tuonut toivottua tulosta, joten Tereshin lisäsi annosta roimasti ja vaikutukset näkyivät: hänen hauiksiensa ympärysmittä kasvoi kymmenessä päivässä noin 25 senttimetrillä!
Tereshin sairastui pahasti aineen vuoksi.
– Sain 40 asteen kuumeen. Makasin sängyllä ja luulin kuolevani, mutta kaikki kääntyi parhain päin, Tereshin sanoi The Sunin mukaan.
Tereshin ei näytä välittävän terveysriskeistä. Hän julkaisee tiheään tahtiin kuvia ja videoita Instagramissa.
– Hänet pitäisi lähettää hoitoon psykiatriseen sairaalaan, eräs kommentoi.
– Tämä on kauheaa. Niin tyhmää ja ja rumaa, toinen hämmästeli.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Nyt uidaan syvissä vesissä – suomalaisjuoksija keskeytti 800 metrin kilpailun
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Rakkautta ilmassa: Suomalaisen yleisurheiluparin unelma toteutui
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Hiihtotähti laittanut itsensä hirmukuntoon kesällä – naisen muskelit ällistyttävät
- Shokkiuutinen hiihtotähdestä – Frida Karlssonin valmentaja avasi nyt suunsa
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa