Onko tässä uusi golfin supertähti? 27-vuotias suomalaislahjakkuus liekeissä Etelä-Afrikan kisoissa

Tapio Pulkkanen on suurimmalle osalle suomalaisista vielä tuntematon nimi. Hänestä saatetaan kuulla pian kuitenkin enemmänkin, sillä 27-vuotias golffari on niittänyt itselleen mainetta tällä kaudella kansainvälisillä pelikentillä. Tänä viikonloppuna hän on ollut ilmiömäisessä iskussa Etelä-Afrikan Johannesburgin avoimissa kisoissa.
Pulkkanen johtaa tällä hetkellä Johannesburgin kisaviikonloppua. Aivan suomalaisen kannoilla on kuitenkin useita kärkipelaajia, jotka yrittävät haastaa kotkalaislähtöistä pelimiestä parhaansa mukaan. Pulkkanen iski aiemmin Bushwillowin radalla 65 tuloksen ja eilen Firethornissa jopa 64 suorituksen.
– Tänään oli aika räjähtävä startti. Mitat alkavat olemaan paremmin hallussa. Draivi ja putti tuntuivat oikein hyviltä, Pulkkanen hehkutti Golfpisteen haastattelussa.
Kymen Golfia edustava Pulkkanen voitti aiemmin tänä vuonna golfin Euroopan kiertueen Challenge Tourin kilpailun. Johannesburgin kisoissa suomalaisella on mahdollisuus voittaa paikka ensi kesän Open Championshipin arvokilpailuihin.
Pulkkanen teki eilen myös suomalaista golfhistoriaa. Kukaan muu suomalainen ei ole aiemmin lyönyt Euroopan kiertueella kahdeksaa peräkkäistä birdietä, eli yhden lyönnin alle yksittäisen väylän ihannetulokseksi määriteltyä tulosta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Shokkiheitto: Hiihtotähdeltä rajua vihjailua Remi Lindholmin toiminnasta
- Toni Nieminen haluaa nyt rahaa – näistä sanoista paistaa jo epätoivo
- Merkittävä elämänmuutos – tähän Saga Vanninen on alkanut kypsyä
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Suvi Minkkinen ällistyi siitä, mitä hänen silmänsä oikein todistivat Helsingissä
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Suomen moukarinaisille tipahti kunnon shokkiuutinen keskellä yötä
- Nyt saatiin kunnon shokkiheitto Krista Pärmäkoskesta
- Kyllä nyt kelpaa: Joni Mäki kertoi loistavia uutisia
- Unelma murskaksi – suomalaiselta yleisurheilutähdeltä synkkä päivitys: ”Tuntuu tosi pahalta”
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Riitta-Liisa Roponen vaihtoi bilevaihteelle – säteili mekossa: ”Mikä mimmi”
- Moukaritähti Silja Kosonen hempeili somessa
- Älytön ennätysparannus – suomalaiselta superlahjakkuudelta loistava veto
- Maailman paras: Suomalaiselta yleisurheilijalta älytön kellotus