Suomi on uusi Pohjolan mestari! Futsal-maajoukkue uusi huippusaavutuksensa
Kuva: Getty Images
Suomen futsal-maajoukkue on voittanut Pohjoismaiden mestaruuden. Kolmas peräkkäinen Pohjolan mestaruus varmistui, kun Suomi voitti PM-turnauksen viimeisessä ottelussaan Tanskan maalein 4–3. Näin ollen Suomi voitti turnauksen puhtaalla pelillä.
Suomi aloitti ratkaisuottelun tehokkaasti. Kampuksen Dynamon Jukka Kytölä osui jo avausminuutilla Panu Aution (GFT) syötöstä. Avauserän loppuun mennessä Tanska oli kuitenkin siirtynyt 2–1-johtoon.
Toisella jaksolla Suomen hyökkäyspeli alkoi tuottaa taas tulosta. Niin ikään jyväskyläläistä KaDya edustava Mikko Kytölä, avausmaalin tehneen Jukan veli, pamautti 26. minuutilla kulman jälkitilanteesta pelin tasoihin.
Paria minuuttia myöhemmin Sievi Futsalia edustava Jarmo Junno vei Suomen johtoon Iiro Vanhan esityöstä.
Tanska tuli tasoihin 36. minuutilla, mutta Suomi iski saman tien voittomaalin. 4-3-loppulukemat syntyivät upean syöttökuvion päätteeksi, kun Jukka Kytölä ja Miika Hosio sahasivat Tanskan alakerran sekaisin. Suomen valovoimaisin futsal-tähti, Italiassa ammatikseen pelaava Hosio pääsi laukomaan läheltä maalin kattoon.
Suomi voitti turnauksessa kaikki neljä otteluaan ja juhlistaa nyt kolmatta perättäistä Pohjoismaiden mestaruuttaan.
– Tuntuu ihan helvetin hyvältä. Tehty hyvin duunia Mićon (päävalmentaja Martic) kanssa monta vuotta putkeen ja tämä on osoitus siitä. Duuni on ollut johdonmukaista, tehty oikeita asioita ja taso on noussut. Voidaan sanoa, että ollaan Pohjoismaiden paras joukkue ja se tuntuu hyvältä, Suomen kapteeni Panu Autio tunnelmoi Palloliiton tiedotteessa.
– Tämä merkitsee paljon. Tämä oli kauden päätavoite, ja se saavutettiin. Kolme kertaa ollaan voitettu tämä turnaus putkeen. Tällä hetkellä ollaan selvästi Pohjoismaiden paras joukkue, valmennustiimiin kuuluva Ville Sihvonen iloitsi.
Suomi–Tanska 4–3 (1–2)
1. Jukka Kytölä 1–0
15. Zakaria El-Ouz 1–1
19. Mads Larsen 1–2
26. Mikko Kytölä 2–2
28. Jarmo Junno 3–2
36. Magnus Rasmussen 3–3
36. Miika Hosio 4–3
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Sydney Sweeney riisuutui urheilun puolesta – videolla heti kymmeniä miljoonia katsojia
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen