Järjestäjä kutsui Lance Armstrongin paikalle, toinen vieras kieltäytyy saapumasta – ”En voi takavarikoida hänen passiaan”
Kuva: Getty Images
Kansainvälisen pyöräilyliiton UCI:n puheenjohtaja, ranskalainen David Lappartient on ilmoittanut ettei hän aio tulla seuraamaan yhtä pyöräilykevään klassikkokilpailuista, huhtikuun alussa Belgiassa ajettavaa Flanderin ympäriajoa.
Lappartient kertoo poisjääntinsä syyksi järjestäjien päätöksen kutsua paikalle myös dopingin käytöstä elinikäisen kilpailukiellon saanut ex-pyöräilijä Lance Armstrong.
– En voi takavarikoida hänen passiaan ja estää hänen tuloaan Belgiaan, mutta tämä ei ole se kuva, jonka haluamme välittää pyöräilystä maailmalle. Haluamme edistää puhdasta urheilua, eikä Armstrong ole symboli sille, Lappartient totesi.
Armstrongin paikallaolo kilpailussa julkistettiin viime joulukuussa ja kilpailun johtaja Wouter Vandenhaut on useita kertoja puolustanut päätöstä kutsua hänet vieraaksi. Amerikkalaisen on tarkoitus olla yksi pääpuhujista ennen kilpailua järjestettävässä konferenssissa ja seurata sen jälkeen myös kilpailua.
– Lance sanoi ettei hän halua olla taakka ja sanoi ymmärtävänsä, jos kilpailua varten on tehtävä joitakin järjestelyjä. En halua mitään sellaista. Hän on pääpuhujana perjantain tapahtumassa ja pitäisin tylynä ja epäkohteliaana etten kutsuisi häntä myös sunnuntain kilpailuun, Vandehaut sanoi.
Johtuen dopingrangaistuksestaan, Armstrong ei kuitenkaan voi liikkua kilpailun aikana kisajärjestäjien virallisen kulkueen mukana, vaan hänen on seurattava sitä reitin varrella, kuten muidenkin katsojien.
Armstrong sai elinikäisen kilpailukiellon Yhdysvaltojen antidopingtoimisto USADA:lta vuonna 2012 ja menetti muun muassa seitsemän Ranskan ympäriajon voittoaan vuosilta 1999-2005. Hän itse myönsi dopingin käytön tv-haastattelussa tammikuussa 2013.
Lähde: cyclingnews.com
LUE MYÖS:
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot