Käry kävi – painonnoston olympiamitalisti jäi kiinni dopingista
Kuva: Getty Images
Neljä urheilijaa jäi kiinni kielletyistä aineista painonnoston MM-kisoissa.
Kansainvälinen painonnostoliitto IWF kertoo asiasta tiedotteessaan. MM-kisat käytiin Anaheimissa marras-joulukuun taitteessa.
Vuonna 2015 Houstonin MM-kisoissa kärynneitä nostajia oli peräti 24 kappaletta, joten kehityssuunta on oikea.
– Neljä positiivista tulosta on silti neljä liikaa. Tämä kuitenkin osoittaa, että IWF:n kattava lähestymistapa dopingin kitkemiseksi toimii hyvin, tiedotteessa kerrotaan.
Kärynneistä parhaiten Anaheimissa menestyivät Liettuan Aurimas Didzbalis ja Albanian Romela Begaj. Rion olympialaisten pronssimitalisti Didzbalis nosti MM-kisoissa hopealle 94-kiloisissa. Begaj oli toinen naisten 69 kilon sarjassa (uutinen).
Muut narahtaneet olivat Romanian Dumitru Captari ja Kyproksen Dimitris Minasidis. Captari voitti viime vuonna EM-kultaa Splitissä 77-kiloisissa, mutta jäi MM-kisoissa työnnössä ilman tulosta.
62-kiloisissa nostava Minasidis on Kansainyhteisön mestari vuosimallia 2014. Anaheimin MM-lavalla hän on oli kymmenes.
Anaheimissa kilpailleista 315 nostajasta dopingtesteissä kävi kaksi kolmannesta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Frida Karlsson vangitsi katseita punaisella matolla – tyyli puhuttaa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi haasteen – ”En tiedä miten pitäisi”
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen