KOK:n jäseneltä erikoinen vertaus kahden asian välille – ”Tämä on tavallaan Yhdysvaltain vastine Venäjän dopingille”
Kuva: Getty Images
Maailman antidopingtoimisto WADA:n entinen puheehjohtaja ja Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n jäsen Dick Pound esitti uutistoimisto Reutersin haastattelussa erikoisen vertailun kahden viime aikoina runsaasti huomiota saaneen asian välille.
-Tämä on tavallaan Yhdysvaltain vastine Venäjän dopingille ja saattaa olla seuraava iso asia, Pound totesi ja viittasi paljon huomiota herättäneeseen ahdistetuskandaaliin joka paljastui USA:n voimistelumaajoukkueessa.
Pound piti epätodennäköisenä, että KOK ottaisi millään lailla kantaa asiaan, esimerkiksi asettaisi sanktioita paikalliselle olympiakomitealle hitaasta reagoinnista tapauksessa. Hän kuitenkin kertoi saattavansa ottaa asian esille ensi viikolla Etelä-Koreassa pidettävässä KOK:n kokouksessa.
Kanadalainen Pound myönsi, ettei KOK:lla ole paljonkaan mahdollisuuksia puuttua suoranaisesti Yhdysvaltain olympiakomitean toimiin. Todennäköisimpänä hän piti, että KOK toistaiseksi seuraa miten Yhdysvalloissa asiassa toimitaan.
Yhdysvaltain voimistelumaajoukkueen entinen lääkäri Larry Nassar sai keskiviikkona maksimissaan 175 vuoden vankeustuomion käytettyään seksuaalisesti hyväksi yli 150 nuorta tyttöä, joiden joukossa oli myös useita voimistelun olympiavoittajia.
Yhdysvaltain voimisteluliiton koko johto erosi tapauksen vuoksi maan olympiakomitean sitä vaadittua.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu ja tv-lähetykset
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten venäläisurheilijoilla yhteyksiä sotaa tukevaan toimintaan
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Ikävä tilanne olympialaisissa – kannettiin paareilla pois
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”