Enni Rukajärvi kuuluu edelleen naisten lumilautailun kärkeen. Siitä suomalainen antoi todisteita perjantaina Coloradon Aspenissa järjestetyissä X-Games -arvokilpailuissa, jossa kuusamolainen nappasi komeasti pronssia slopestyle-kisassa.

Rukajärvi laski slopestylen kolmanneksi kovatasoisessa väännössä. Voiton veivät yhdysvaltalaiset Jamie Anderson ja Julia Marino. Suomalainen oli kilpailun paras eurooppalainen laskija.

Konkarilaskijan mukaan Aspenin sääolosuhteet olivat niin rankat, että kaikki eivät uskaltaneet edes ottaa osaa slopestyle-laskuun.

– On ollut aika mielenkiintoinen aamu. Piti aamusta alkaa kisa, mutta lunta tuli ja tuiskutti. Kisoja siirrettiin. Onneksi vähän selkesi, mutta uutta lunta oli vielä radalla, niin harjoituksissakin oli vaikea saada vauhtia. Juuri ja juuri sai vauhtia, että pääsi viimeisestä hyppyristä yli. Jotkut tytöt alkoivat luovuttaa jo aika aikaisessa vaiheessa, mutta itse kuitenkin laskin koko harjoitusten ajan ja katsoin, miten tilanne etenee, Rukajärvi valotti Lumilautaliiton tiedotteessa.

Ainoa X-Gamesiin kutsuttu suomalainen oli tyytyväinen suoritukseensa. Rukajärvi laskee lauantaina myös big air -kisassa.

– Minulla oli kuitenkin hauskaa, vaikken ihan saanut tehtyä sellaisia raneja, mitä piti. Olen silti todella fiiliksissä, että sain kaksi ländättyä rania. Viimeisellä olisin halunnut vielä parantaa, mutta sitten tulikin liikaa vauhtia ja pyllähdys. Mielenkiintoinen päivä ja oli hauska laskea, kuusamolaislaskija tunnelmoi.

Sotshin olympialaisissakin menestynyt Rukajärvi on Pyeongchangissa helmikuussa Suomen vahvin mitalisuosikki lumilautailussa. Vuoden 2014 olympiahopeamitalisti oli ainoa naislautailija, joka valittiin maajoukkueeseen.