Armoton sää piiskasi mäkihyppääjiä – Julia Kykkäselle pettymys normaalimäen toisella kierroksella – ”Tämä on mäkihyppyä”

Peyongchangin olympiakaupungin hurjat tuulet ja lumisade piiskasivat vasten mäkihyppääjien kasvoja maanantaisen naisten normaalimäen toisella kierroksella. Julia Kykkänen ei päässyt lähellekään kärkeä ensimmäisellä kierroksella, eikä toinenkaan hyppy yltänyt juurikaan pitemmälle.
Kykkänen loikkasi toisella kierroksella 84 metriä, eikä onnistunut parantamaan ensimmäisen kierroksen suorituksistaan miltei lainkaan. Kisan kärkihyppääjät ylsivät kaikki reilusti yli sataan metriin.
Suomalaishyppääjä myönsi Ylen tv-haastattelussa, ettei odottanutkaan yltävänsä paljoa avauskierrosta pitemmälle.
– Toinenkin hyppy oli samantyylinen kuin ensimmäinen, mutta keli ei ollut yhtä hyvä. Ainahan sitä jää jotakin hampaankoloon, mutta suoritukset vastasivat tämänhetkistä tasoani.
Vaikka armottomat tuulet haittasivatkin normaalimäen kisaa selvästi, ei Kykkänen suostunut laittamaan suoritustaan kelin piikkiin.
– Eivätpä ne tuulet haittaa. Tämä on mäkihyppyä, suomalainen letkautti Ylelle.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ylen toimittajan kysymys oli liikaa Alisa Vainiolle – reaktio kertoo kaiken
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”

- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla