Johannes Kläbo vietiin sairaalaan – tämä on tilanne nyt
Maastohiihdon maailmancupin Drammenin sprintissä nähtiin torstaina huolestuttava hetki, kun Norjan supertähti Johannes Hösflot Kläbo kaatui rajusti välierävaiheessa. Kaatuminen tapahtui vauhdikkaassa alamäessä, jossa useampi kilpailija menetti tasapainonsa.
VIDEO: Hurjaa draamaa Drammenissa – Johannes Kläbo kaatui rajusti ja loukkaantui!
Tilanne sai alkunsa, kun Yhdysvaltojen Ben Ogden kaatui Kläbon edessä. Tämän seurauksena syntyi ketjureaktio, jossa useampi hiihtäjä joutui vaikeuksiin. Kläbo kaatui tilanteessa pahannäköisesti ja jäi ladun pintaan pitelemään päätään.
Norjalainen ei pystynyt jatkamaan kilpailua maaliin asti. Hän käveli lopulta pois ladulta, mutta tarvitsi siihen useamman henkilön apua.
– Se oli tiukka tilanne ja yritimme kaikki pysyä mukana alamäessä. Menetin kantin suksestani. En tiedä, mitä tapahtui, Ogden sanoi kisan jälkeen Yle Urheilulle.
Hän korosti myös radan olleen erittäin liukas.
– Siinä oli todella jäistä. Näitte, miten pitkään liuimme, Ogden sanoi ja kertoi olevansa kunnossa.
Norjan sprinttimaajoukkueen valmentaja Arild Monsen kertoi norjalaislehti Dagbladetille, että Kläbo vietiin tapauksen jälkeen tarkempiin tutkimuksiin Drammenin sairaalaan.
– Puhuin hänelle ambulanssissa. Se oli ruma tilanne, koska Kläbo lensi kierteellä ja osui takaraivo edellä maahan. Nyt hän käy tarkemmissa tutkimuksissa sairaalassa. Hän on vähän pökerryksissä, mutta sitä enempää minulla ei ole sanottavaa. Hän pystyi täysin hyvin puhumaan, mutta hänet vietiin lääkärin tarkistettavaksi, Monsen sanoi.
Kläbon tilasta ei toistaiseksi ole annettu muuta tietoa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suru-uutinen: Olympiakultaa voittanut juoksija on menehtynyt
- Shokkiuutinen taitoluistelusta – supertähti jää sivuun koko kaudeksi
- Suomalaisseura ryöstettiin – valvontakamera paljasti röyhkeän rikoksen
- Olympiavoittajan suhde päättyi – reaktio eroon hämmästytti kaikki
- Kalle Rovanperä: yllätyspaluu!
- Supertähdet saapuvat Turkuun – luvassa hurja seivässhow
- Jättikohu vesipallossa – Ukraina boikotoi Venäjä-ottelun ja sanktiot uhkaavat
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden – tämä tiedetään
- Nyt jysähti – Frida Karlsson aikoo vaihtaa lajia!
- ”Uuden Usain Boltin” tulos herättää epäilyksiä – taustalla manipulointia?
- Kalle Rovanperä: yllätyspaluu!
- Vilma Nissinen hyvästeli hiihtotähdet koskettavasti – “Hyviä eläkepäiviä”
- Suomen hiihtotähdet laittoivat bilevaihteen päälle – katso kuvat
- Nyt jysähti – Frida Karlsson aikoo vaihtaa lajia!
- Se oli siinä – Suvi Minkkisen kilpasisko ripustaa sukset naulaan 27-vuotiaana!
- Asiantuntijat latasivat suorat sanat Ristomatti Hakolasta – ”ei ole sellaista ruutia löytänyt”
- Olympiaunelma oli romahtaa – suomalaislupaus teki kovan päätöksen kesken kauden
- Saveli Korostelev: rahat katosivat
- Olympiavoittajan suhde päättyi – reaktio eroon hämmästytti kaikki
- Ristomatti Hakola paljasti IL:lle – pöydällä radikaali ratkaisu!