Kaisa Mäkäräinen kaipaa ampumahiihdolle lisää tukea – ”Ainahan sitä toivoisi”
Kuva: Getty Images
Suomalaisessa ampumahiihdossa on meneillään sukupolven vaihdos. Etelä-Korean olympialaisissa ensikertalaisia oli Suomen joukkueen mukana todella paljon. Lajille toivotaan usein enemmän resursseja.
SuomiUrheilun toimittaja haastatteli paikan päällä Pyeongchangissa Kaisa Mäkäräistä, joka antoi oman näkemyksensä polttavaan aiheeseen.
Julkisessa keskustelussa maamme ampumahiihdon alennustila nostetaan usein esiin. Menestyksen puutteeseen on monia syitä.
Monet toivovat kuitenkin lajille entistä enemmän resursseja ja tukea. Samaa mieltä on myös olympiakonkari Mäkäräinen.
– Ainahan sitä toivoisi omalle lajille sellaista tukea, olympiakonkari painotti SuomiUrheilun haastattelussa.
Kaisa Mäkäräinen piti näkemästään. Ampumahiihtokonkari kehui nuorempien joukkuetovereidensa henkistä lujuutta ja taistelutahtoa olympiadebyyteissään.
– Ensikertalaisia olivat kaikki muut paitsi minä ja Mari (Laukkanen). Ekaa kertaa, kun olet olympiakisoissa, niin siinä on aina omat hössötyksensä, eikä ole helpoin paikka tehdä tulosta. Jätkät silti hienosti onnistuivat. Laurakin (Toivanen) on koko talven pystynyt nostamaan tasoaan. Tosi hyvät kisat heiltä, Mäkäräinen kehui.
Aiemmista olympialaisista Mäkäräiselle on jäänyt monenlaisia muistoja. Nainen kilpaili kovassa seurassa jo Vancouverin ja Sotshin talvikisoissa.
– Niissä kummassakin ei ollut viestiä ja kisat loppuivat henkilökohtaisiin matkoihin. Vancouverissa en päässyt edes massaan. Ne oli huomattavasti lyhyemmät kisat. Tässä piti epäonnistuneiden omien kisojen jälkeen skarpata viesteihin ja ihan hyvän tuloksen pystyin tekemään, Mäkäräinen mietti.
Haastattelu: Otto Palojärvi, Pyeongchang
LUE MYÖS:
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- IS: Nooralotta Neziri kertoi loistavia uutisia
- Perttu Hyvärinen koki rajun kohtalon olympiakaudella – näin mies kommentoi Ylelle
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys

- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni