Kansainvälinen olymiakomitea on kumonnut Venäjän dopingpannan. Kilpailukiellon odotettiin jatkuvan jopa seuraavien olympialaisten yli, mutta panna päätettiin lopettaa kerralla Pyeongchangin kisojen jälkeen.

Venäjä sai päätöksen myötä luvan liittyä takaisin kansainvälisen olympiayhteisön jäseneksi.

– Venäjän olympiakomitean oikeudet on täysin palautettu, Venäjän olympiakomitean puheenjohtaja Aleksander Zhukov iloitsi medialle.

Maa sai aiemmin toistaiseksi voimassa olevan kilpailukiellon, kun sen laaja valtiojohtoinen dopingohjelma paljastui laajan WADA:n tutkimuksen myötä. Dopingjärjestelmän laajuutta valotti entisestään Moskovan antidopinglaboratorion entinen johtaja Grigori Rodtshenkov.

Venäjä ei saanut dopingpannansa vuoksi osallistua oman lippunsa alla Etelä-Korean talviolympialaisiin. 168 venäläistä urheilijaa sai kuitenkin erityisluvan kilpailla neutraalina yksilöurheilijoina.

Kansainvälinen olympiakomitea kertoi aiemmin odottavansa Venäjältä todisteita siitä, että se on luopunut dopingohjelmastaan. WADA edellytti venäläisiltä myös pääsyä antidopinglaboratorionsa näytteisiin.

KOK myönsi viime viikolla lopettavansa Venäjän dopingpannan, jos uusia venäläiskäryjä ei enää tule. Pyeongchangin kisoissa kaksi venäläisurheilijaa jäi kuitenkin kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä.