Kotimaisen liigan sopulipelikohuun hurja ratkaisu – seurapomo tyrmistyi rangaistuksesta

Salibandyn 1. divarin laajaa julkisuutta saanut sopupelikohu ravisteli lajin kenttää laajasti. Nyt tapaukseen saatiin ratkaisu – kummankin joukkueen päävalmentajat saivat vuoden kilpailukiellon.
Jyväskyläläisen 02:n ja sipoolaisen ÅIF:n päävalmentajien väitettiin sopineen tasatuloksen pelaamisesta hetkiä ennen ottelun jatkoaikaa 18. helmikuuta pelatussa 1. divisioonan ottelussa.
Lukemat olivat ennen jatko-ottelua 5-5. Maalittomasta jatkoajasta molemmat joukkueet olisivat saaneet kaivatun yhden pisteen.
Joukkueet pelasivat syytösten mukaisesti jatkoajan, jonka aikana ei isketty ainuttakaan maalia. Ottelun voiton vei lopulta ÅIF voittolaukauskilpailussa. Kun tapaus tuotiin julkisuuteen, joukkueiden valmentajat olivat eri mieltä syytetystä sopimuksesta.
Sopupelia ehdotti syytösten mukaan alunperin ÅIF:n päävalmentaja Sebastian Freudenthal. 02:n päävalmentaja Ilkka Peltonen väitti, ettei suostunut ehdotukseen missään vaiheessa.
Tuomiota varten konsultoitiin kuitenkin kahta todistajaa, ottelun erätuomaria ja nimeltä mainitsematonta henkilöä. Heidän mukaansa Peltonen suostui sopupeliin.
Kummallekin johtomiehelle lyötiin yhtä ankara rangaistus Salibandyn kilpailu- ja kurinpitolautakunnan toimesta. Joukkueet menettävät myös kohuottelusta tienaamat pisteensä.
02:n puheenjohtaja Kari Jauhiainen kertoi Ylelle pettyneensä suuresti lajiliiton ratkaisuun. Seura oli odottanut pääsevänsä pälkähästä ilman mitään rangaistusta.
– Kyllä tämä päätös on epäoikeudenmukainen, kohtuuton ja väärä seuran mielestä. Päätös perustuu aika pitkälti olettamuksiin, että tällainen sopimus olisi jossain vaiheessa tapahtunut. Sen osalta meidän päävalmentajamme on olettamuksiin perustuen tuomittu vuoden mittaiseen aika kovaan kieltoon.
Lähteet, Yle, Pääkallo
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kristiina Mäkelältä upea päivitys Espanjan auringosta – sitten nainen paljastikin jotain aivan muuta
- Wilma Murron kilpakumppani häikäisi suihkukuvillaan – ”Uulalaa”
- Tuomiopäivä tulossa – pika-aituri Lotta Harala kertoi missä mennään
- Annimari Kortteelta karu paljastus taloudellisesta tilanteestaan
- Ukrainasta raju viesti Sergei Bubkasta – ”Ei ole enää olemassa”
- Makwan Amirkhanin käämit paloivat miehen sanoista – julkaisi brutaalin kuvan siitä, mitä teki hänelle
- Hirvittävää luettavaa – Jelena Välbeltä hyytävä viesti meille kaikille
- Legenda ulkomailta latasi Ylelle suoran väitteen Emil Ruusuvuoren todellisesta tasosta
- Timmissä kunnossa – kolmiloikkaaja Jessica Kähärä yllätti näyttävällä kuvalla vartalostaan
- Anni Vuohijoki avautui järkyttävästä kokemuksestaan – kohtasi ”ihmisyyden pahuuden”
- Itkuhan siinä tuli – Wilma Murrolla melkoinen ilta
- Sara Lappalainen riisui kaiken – esitti sitten suoran pyynnön
- Se loppui siihen – suomalainen MM-kisajuoksija vahvisti kovan ratkaisunsa
- Legenda ulkomailta latasi Ylelle suoran väitteen Emil Ruusuvuoren todellisesta tasosta
- Veera-tytär myönsi Ylelle totuuden Teemu Selänteestä
- Kohuaituri Viivi Lehikoinen astui esiin – lähetti selvän viestin näistä ihmisistä
- Hirvittävää luettavaa – Jelena Välbeltä hyytävä viesti meille kaikille
- Timmissä kunnossa – kolmiloikkaaja Jessica Kähärä yllätti näyttävällä kuvalla vartalostaan
- Sieltä se tuli – Johannes Kläbon suusta shokeeraava viesti Norjan hiihdolle
- Iivo Niskanen tylytti tätä miestä IS:lle – itse ei lähtisi tähän leikkiin