Mitali lipesi Suomen käsistä! Mari Laukkanen murtui kyyneliin Ylen haastattelussa – ”Minulle saa olla vihainen”
Kuva: Getty Images
Suomen olympiamitali ja jopa voitto näytti hetken aikaa todella lupaavalta naisten ampumahiihdon neljän kuuden kilometrin pätkän viestissä. Kaisa Mäkäräisen hankkima kärkisija lipesi kuitenkin nopeasti käsistä, kun Mari Laukkanen epäonnistui omassa ampumaosuudessaan.
Valko-Venäjä rynnisti lopulta voittoon, ja Suomi tipahti kauas kärjestä. Kotimaisen viestijoukkueen sijoitus oli lopulta vasta 15. sija.
Mari Laukkanen pettyi omaan suoritukseensa toden teolla. Nuori nainen avautui vuolaasti tunteistaan Yle Urheilun haastattelussa suoraan kilpailun jälkeen.
– Kyllä tässä aika isoja asioita käydään läpi. Tämä kaksiviikkoinen on ollut yksi uran vaikeimmista. Paljon haaveita ja työtä on kaatunut tähän, suomalainen kyynelehti.
Laukkanen tietää, että osa Suomen kansasta pettyi hänen ampumasuoritukseensa. Valitettavasti Suomen naisten viestipettymystä tullaan henkilöimään mitä todennäköisimmin vahvasti häneen.
– Minun suorituksiin saa olla pettynyt. Se ei satuta minua. Tämä ei varmaan minua kaada, mutta hirvittävän paljon haaveita on kaatunut. Häpeää ei urheilussa pidä tuntea, mutta sitä on tullut kannettavaksi. Se on aina ollut minun isoin mörkö. Kannan sitä paljon mukana, Laukkanen suri.
Murtunut suomalaistähti ei osannut vielä tunnekuohussaan asettaa pettymystään perspektiiviin muita suorituksia vasten.
– Ehkä voin joku päivä todeta, että tälläkin on joku merkitys, Laukkanen huokaisi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat