Ruotsalaissensaation valmentaja ennakoi jo aamulla menestystä – Hankki asiaankuuluvat juhlajuomat valmiiksi

Tämänpäiväisessä miesten ampumahiihdon takaa-ajokisassa nähtiin melkoinen paukku, kun Ruotsin vasta 20-vuotias Sebastian Samuelsson nappasi hopeaa.
Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan tullut yllätyksenä ruotsalaisen valmentajalle, Wolfgang Pichlerille, sillä mies kertoi valmistautuneensa tapahtuman varalta jo ennalta.
– Ostin aamulla alkoholia ja ajattelin, että meillä saattaisi olla jotakin juhlittavaa tänään, Pichler kertoi ruotsalaiselle Kanal 5-tv-kanavalle.
Itävaltalaisvalmentaja otti mitalin vastaan suurin tuntein ja itki maalialueella vuolaasti Samuelssonin hopeamitalin varmistuttua.
– Hän on vahva, mainiossa kunnossa eikä hänellä ollut mitään hävittävää. Viideskin sija olisi ollut hyvin tänään, Pichler jatkoi ja viittasi Samuelssonin lähtöpaikkaan sijalta 14.
Valmentaja suunnitteli myös illaksi juhlia mitalin kunniaksi.
– Olen onnellinen, mutta tietysti olympialaiset jatkuvat ja meidän täytyy pitää jalat maassa. Voimme juoda tänään alkoholia, mutta meidän täytyy myös keskittyä jatkoon eikä olla vielä tyytyväisiä.
Ampumahiihtäjä itse oli rauhallisemman illanvieton kannalla.
– Olen iloinen ettei huomenna ole harjoituksia. Tänään ei ole mitään kovia juhlia, Samuelsson päätti.
Lähde: Expressen
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Huimassa tikissä – Kaisa Mäkäräiseltä hurja urheilusuoritus
- Voi ei: Frida Karlssonin tilanteesta saatiin valitettava päivitys
- Jasmi Joensuu vastasi ikäviin vihjailuihin IS:ssä
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui

- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa