Hiihtäjä Aleksei Poltoranin romahti 50 kilometrillä Pyeongchangissa.

Kazakstanilaishiihtäjä oli yksi matkan suosikkeja. 30-vuotias Poltoranin kuitenkin pettyi karvaasti hiihdon kuninkuusmatkalla.

Poltoranin pyristeli pitkään Iivo Niskasen vauhdissa. 25 kilometrin kohdalla Niskanen ja Poltoranin olivat kahdestaan kärjessä lähimmän uhkaajan ollessa yli 10 sekunnin päässä.

Suomalaisen meno oli kuitenkin niin väkevää, että kazakki alkoi jäädä Niskasen vauhdista vajaan 30 kilometrin kohdalla. Ero kasvoi tasaisesti jälkimmäisen puolikkaan aikana ja Poltoranin joutui antamaan periksi Niskaselle sekä Venäjän Aleksandr Bolshunoville.

Vielä 40 kilometrin kohdalla Poltoranin oli tiukasti kiinni pronssimitalissa. Tuossa vaiheessa hän oli kolmantena, runsaan minuutin edellä neljäntenä ollutta Venäjän Andrei Larkovia. Poltoranin romahti viimeisellä kymmenellä kilometrillä aivan totaalisesti.

44 kilometrin kohdalla Poltoranin oli kolmantena yli puoli minuuttia seuraavaa hiihtäjää edellä, mutta kilometriä myöhemmin sijoitus oli tipahtanut jo seitsemänneksi. Kaikkensa antanut Poltoranin oli maalissa vasta 15:s häviten Niskaselle yli viisi minuuttia.

– Tällaista ei usein näe yhteislähtökilpailussa, Aftonbladet kirjoitti.

Pettynyt urheilija itki maalissa eikä suostunut haastatteluihin.

– Hän on surullinen ja pettynyt, Kazakstanin lehdistöpäällikkö totesi Aftonbladetille.