Melkoinen avautuminen! Ampumahiihtäjä Laura Toivanen antoi palaa Ylen haastattelussa – Kovaa kritiikkiä valmennusjohdolle
Kuva: Getty Images
Ampumahiihdon maailmancupin kilpailuissa Norjan Holmenkollenilla oli naisten osalta tänään vuorossa viesti.
Suomen sijoitus joukkueella Venla Lehtonen, Laura Toivanen, Mari Laukkanen ja Suvi Minkkinen oli 12:s.
Suomi ampui kilpailussa kohtuullisesti, joutuen käyttämään puhtaaseen ammuntaan ainoastaan viisi varapatruunaa. Hiihtovauhti pudotti kuitenkin joukkueen lähes neljän ja puolen minuutin päähän kisan voittaneesta Ranskasta. Toiseksi sijoittui Saksa ja kolmanneksi Italia.
Oman osuutensa jälkeisessä Ylen haastattelussa joukkueen kakkososuuden viejä Laura Toivanen latasi rajua kritiikkiä ampumahiihdon valmennusjohdon suuntaan.
– Vähän harmittaa, että tämä jäi nyt tähän. Minulle on ilmoitettu, että lähden kotiin. Olisi odottanut, että olisi ollut vähän keskustelua, Toivanen aloitti haastattelun
– Tänä vuonna on tapahtunut paljon sellaista, että unohdetaan puolet maajoukkueurheilijoista kauden aikana. Toivon, että kun tulee uusi päävalmentaja ja mahdollisesti huoltomiehetkin vaihtuvat, saataisiin iloa, positiivisuutta ja intohimoa, että kaikki haluaisivat tulla tekemään parhaansa, Toivanen jatkoi.
Ampumahiihtomaajoukkueen päävalmentaja Antti Leppävuori jättää tehtävänsä tämän kauden päätyttyä. Seuraajaa ei ole vielä julkistettu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Golftähdelle painajaisalku – miljoonat näkivät karun virheen suorassa lähetyksessä
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Leijonien puolustus on nyt valmis – NHL:stä saapumassa vielä yksi vahvistus?
- Norjan ampumahiihtotähti sairaalaan – kivuille löytyi karu syy
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Alisa Vainio paineli lähes SE-vauhtia – sitten tärähti kova tuomio
- Lotta Harala yllätti kovalla paljastuksella ennen kisakesää – “En ole valmis”
- 150-kiloinen järkäle moukaroi vapaaottelulegendan – tyrmäys puhutti Tampereella
- Suomen uusi keihäsihme räjäytti pankin – yli seitsemän metrin ennätysparannus
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Nyt jysähti järjetön tulos – Suomeen hurja maailmanennätys
- Alisa Vainio paineli lähes SE-vauhtia – sitten tärähti kova tuomio
- Suomen uusi keihäsihme räjäytti pankin – yli seitsemän metrin ennätysparannus
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Norjan ampumahiihtotähti sairaalaan – kivuille löytyi karu syy
- Golftähdelle painajaisalku – miljoonat näkivät karun virheen suorassa lähetyksessä
- Ilona Monosen uskomaton vire jatkuu – jälleen uusi ennätys
- Lotta Harala yllätti kovalla paljastuksella ennen kisakesää – “En ole valmis”