Norjalainen hiihtäjä Niklas Dyrhaug koki pelottavia hetkiä Holmenkollenin 50 kilometrin kisassa.

Kun matkaa oli taitettu 35,5 kilometriä, Dyrhaug oli 16:s. Viimeisen kuuden kilometrin kohdalla Dyrhaugin tahti kuitenkin hiipui. Lopulta hän oli 35:s ja jäi kärjestä yli viisi minuuttia.

Kisan jälkeen hän kertoi syyt romahdukselleen.

– Minulta lähti näkö, Dyrhaug kertoi norjalaisen VG:n mukaan.

– Minua alkoi huimata, enkä voinut enää liikuttaa jalkojani. Sitten yritin vain päästä maaliin.

Dyrhaug sanoi, ettei hänelle ollut koskaan aiemmin tapahtunut vastaavaa.

Iivo Niskanen sijoittui kisassa parhaana suomalaisena sijalle 24. Kisan voitti Dario Cologna.