Tylyä ja kallista! NFL-seura näytti ovea 114 miljoonan dollarin jättiläiselle
Kuva: Getty Images
Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan parhaimpiin puolustuksen linjamiehiin kuuluva Ndamukong Suh liittyy keskiviikkona auenneille vapaiden pelaajien markkinoille.
Miami Dolphins kiinnitti kolme kertaa NFL:n tähdistöjoukkueeseen valitun Suhn vain kolme vuotta sitten kuuden vuoden ja 114 miljoonan dollarin sopimuksella. Tuosta rahasta taattua ansiota oli 60 miljoonaa dollaria kolmen ensimmäisen vuoden aikana. Tämän ehdon täytyttyä Dolphins päätti jatkaa eri teitä 193-senttisen ja 139-kiloisen järkäleen kanssa.
NFL:n palkkakattosääntöjen vuoksi Suh vie kahden seuraavan aikana Dolphinsin pelaajapalkkioihin käytettävästä summasta 9,1 miljoonaa dollaria kaudella 2018 ja 13,1 miljoonaa dollaria 2019, vaikka harjoittaneekin ammattiaan toisen seuran riveissä.
Jatkossa 31-vuotias Suh joutuu tyytymään pienempään vuosipalkkaan, mutta on edelleen himoittu pelaaja puolustuslinjansa kanssa tuskailevien joukkueiden keskuudessa. Viimeisen sentin venyttäminen ei ole myöskään välttämättä tarpeen, sillä aikanaan vuoden 2010 varaustilaisuudessa toisena huudettu Suh on ehtinyt kahdeksan NFL-kautensa aikana tienata sievoiset 124 miljoonaa dollaria.
Lähteet: NFL.com, Spotrac.com.
LUE MYÖS:
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma