Charlotte Kallan ex-poikaystävä sai tarpeekseen lahjattomaksi haukkuneesta päävalmentajasta – vaihtaa takaisin vanhaan lajiinsa

Ampumahiihtäjä Tiio Söderhielm ajautui viime talvena pahaan riitaan Ruotsin ampumahiihtomaajoukkueen päävalmentaja Wolfgang Pichlerin kanssa.
Pichlerin houkuttelemana maastohiihdosta ampumahiihtoon siirtynyt Söderhielm kertoi Expressenille palaneensa ankarana valmentajana tunnetun Pichlerin harjoitusmetodeilla täysin loppuun.
Päävalmentaja puolestaan vastasi kritiikkiin haukkumalla urheilijaa lahjattomaksi (uutinen).
Nyt Söderhielm on vetänyt asiasta omat johtopäätöksensä ja lopettaa ampumahiihdon. Hän kertoo jatkossa panostavansa jälleen maastohiihtoon, jossa on viimeksi kilpaillut 2015.
– Minusta tuntuu että haluan itse suunnitella harjoitteluni. Sitä mahdollisuutta ei liiton alaisuudessa ole, Söderhielm totesi Länstidningen Östersundin haastattelussa.
Hän kertoo ilmoittaneensa päätöksestään ampumahiihtoliitolle, muttei Pichlerille.
– Wolfgangista en ole kuullut tammikuun jälkeen mitään. Mielestäni hän ei ole noudattanut valmennussopimustaan, Söderhielm täräyttää.
33-vuotiaan ruotsalaisen urheilumenestys on lahjakkuudesta huolimatta ollut toistaiseksi melko vaatimatonta. Parhaiten hänet muistetaan uransa alkupuolelta hiihtotähti Charlotte Kallan ex-poikaystävänä.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Huimassa tikissä – Kaisa Mäkäräiseltä hurja urheilusuoritus
- Voi ei: Frida Karlssonin tilanteesta saatiin valitettava päivitys
- Jasmi Joensuu vastasi ikäviin vihjailuihin IS:ssä
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui

- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa