Jo toinen maksimibreikki! Pelikieltonsa kärsinyt snookerin ex-maailmanmestari teki Kiinassa ”o’sullivanit”
Kuva: Getty Images
Snookerin vuoden 2015 maailmanmestari, Englannin Stuart Bingham, onnistui Kiinassa pelattavassa ranking-turnauksessa tekemään saman kuin maanmiehensä Ronnie O’Sullivan eilen.
Bingham täräytti tulostaululle uransa neljännen maksimibreikin ottelussaan Ricky Waldenia vastaan.
O’Sullivanista poiketen Bingham onnistui myös voittamaan ottelunsa, lukemin 6-5, ja eteni seuraavalle kierrokselle, jolla kohtaa lajin vuoden 2006 maailmanmestarin, Graeme Dottin.
Bingham vapautui tammikuun lopulla kolmen kuukauden pelikiellosta, jonka sai rikottuaan lajin kattojärjestön sääntöjä.
Britti oli lyönyt sääntöjen vastaisesti vetoa sekä omista, että muiden pelaajien otteluista. Pelikiellon lisäksi napsahti myös yli 20 000 punnan (noin 22 800 euron) sakot. Näiden rapsujen lisäksi mies kertoi menettäneensä kiellon aikana 150 000 puntaa (171 000 euroa) palkintorahoja (uutinen).
Kiellon jälkeen peli on taas kulkenut ja keskiviikkoinen voitto varmisti hänelle myös paikan kauden päätapahtuman, MM-turnauksen pääsarjaan.
MM-turnaus alkaa Englannin Sheffieldissa 21.huhtikuuta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”