Olympiamitalistilta voimakas kannanotto arvokisavoittonsa jälkeen: ”Täällä on 37 maata, joissa on laitonta olla se kuka olen”
Kuva: Getty Images
Englannin Tom Daley voitti parinsa Dan Goodfellowin kanssa kultaa Kansainyhteisön kisojen 10 metrin kerroshyppyjen parikilpailussa.
Kisan jälkeen kaksinkertainen olympiamitalisti ja moninkertainen maailmanmestari Daley käytti puheenvuoron ja otti voimakkaasti kantaa kokemaansa epäkohtaan.
– Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa poliittiselta, mutta täällä on 37 maata (kaikkiaan 71:stä kisoihin osallistuvasta maasta), joissa on laitonta olla se kuka olen, Daley sanoi.
Englantilainen viittasi kommentillaan niihin Brittiläiseen kansainyhteisöön kuuluviin maihin, joissa homoseksuaalisuus luokitellaan rikokseksi. Daley itse on avoimesti homo.
Esimerkiksi Nigeriassa saattaa seurauksena olla jopa teloitus, jos miehen todetaan olevan suhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa.
– Toivottavasti saamme tuon lukumäärän (maiden, joissa homoseksuaalisuus on rikos) pienemmäksi seuraaviin kisoihin mennessä, Daley totesi.
Australian Gold Coastilla käytävien kisojen toimitusjohtaja David Grevenbergin mukaan asiassa on viimeisen neljän vuoden aikana edistytty, sillä vuoden 2014 Glasgow:ssa käytyjen kisojen aikana homoseksuaalisuuden kriminalisoineiden maiden määrä oli 42.
Australia suhtautuu sukupuolivähemmistöihin melko myönteisesti. Esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliitot hyväksyttiin maassa viime joulukuussa.
Lähde: insidethegames.biz
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ella Junnilalta paljastus EM-finaalin jälkeen – ”Olen tullut tähän niin vaikeasta tilanteesta”
- Ilona Mononen avautui EM-finaalin jälkeen – ”se tulee vielä”
- Tätä ei ole nähty EM-maratonilla – Alisa Vainio teki historiaa
- Aleksi Valavuori tylyttää Ylen kaksikkoa: ”Suomalainen selostusp*ska”
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- Suomalaiskävelijä käänsi vaikean kevään voitoksi – EM-radalla uusi ennätys
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Suomalaiselle karu EM-käänne – finaalipaikka karkasi viimeisellä heitolla
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Suomalaiselle karu kohtalo EM-kisoissa – ”Ei ehkä kaikkein mieluisin rooli”