Olympiavoittaja pyrkii takaisin huipulle, kertoo syyn aiempiin ongelmiinsa: ”Juhlin aivan liikaa naisseurassa”
Kuva: Getty Images
Viime joulukuussa IBF:n ylemmän keskisarjan MM-ottelussa shokkitappion Caleb Truax’lle kokenut James DeGale (uutinen) saa tänä iltana Las Vegasissa käytävässä uusintaottelussa mahdollisuuden napata menettämänsä tittelivyö takaisin.
Omien sanojensa mukaan hän lähti miesten edelliseen otteluun täysin takki auki, sillä hän kärsi tuolloin vielä olkapäävammasta, mutta oletti voittavansa Truaxin siitä huolimatta.
Kongin soidessa Lontoon vuoden 2012 olympialaisistakin tutulla Copper Box-areenalla, tajusi DeGale olevansa täysin väärässä. Hän jäi pahasti jenkki-iskijän jyräämäksi.
– Se oli hullua, hosuin koko homman (palattuaan liian aikaisin kehään), DeGale totesi The Ring -lehdelle.
Pekingin 2008 olympiavoittaja kertoo myös nyrkkeilyn ulkopuolisen elämän olleen tuolloin melko vauhdikasta.
– Nautin mestarina olemisesta ja juhlin aivan liikaa naisseurassa. Ei se muodostunut varsinaiseksi ongelmaksi, mutta pienet asiat ratkaisevat. Se oli kuitenkin minulle opetus, raskaalla tavalla, brittitähti totesi.
DeGale kertoo harjoittelunsa tämäniltaiseen otteluun olleen vaikeaa.
– Olen ollut motivoitunut, mutta joka päivä olen ajatellut edellistä häviötäni Truaxille. Olen kuitenkin aivan eri tasoa kuin hän, britti täräyttää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Super Bowl 2026: Ohjelma, aikataulu, tv
- Aino-Kaisa Saarinen lyttäsi hiihtotähden: ”Hiihti jalat alta”
- Barack Obama lähetti viestin olympiaurheilijoille
- Norjassa kuohuu! Maajoukkueelle haukut: ”Täysi epäonnistuminen”
- Iivo Niskasella ainutlaatuinen mahdollisuus: ”Kukaan suomalainen ei ole pystynyt”
- Kerttu Niskanen selitti – tästä syystä jäi kärjestä perinteisellä
- Therese Johaug täräytti tylyn arvion naishiihtäjästä
- Anni Kärävä upeasti slopestylen finaaliin – Elian Lehto paljasti mihin syöksyfinaali kaatui
- Jessie Diggins kauhuissaan shokkiuutisista kotoa: ”Pelkään heidän puolestaan”
- Olympialatuun tehtiin muutos: Suosii suomalaisia
- Aino-Kaisa Saarinen lyttäsi hiihtotähden: ”Hiihti jalat alta”
- Barack Obama lähetti viestin olympiaurheilijoille
- Iivo Niskasella ainutlaatuinen mahdollisuus: ”Kukaan suomalainen ei ole pystynyt”
- IS: Laura Arffmanilla isoja ongelmia kotipuolessa: ”Muuta kerrottavaa ei vielä ole”
- Norjassa kuohuu! Maajoukkueelle haukut: ”Täysi epäonnistuminen”
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”