UFC:n huippuillan titteliottelu jälleen uusiksi! Tuuraaja numero kaksi painoi punnituksessa liikaa – ”keksimme kyllä ratkaisun tähän asiaan”
Kuva: Getty Images
Niinhän siinä sitten kävi, nimittäin lauantain UFC 223 -tapahtuman kevytsarjan MM-ottelun toinen ottelija vaihtuu jälleen. Alkuviikosta Tony Fergusonin tuuraajaksi hankitun Max Hollowayn ei annettu astua kehään Habib Nurmagomedovia vastaan.
Viralliseksi syyksi ilmoitettiin, ettei Hollowayn ollut mahdollista pudottaa painoaan riittävästi ennen ottelua, termin ollessa ”lääketieteellisesti riittämättömässä kunnossa”.
Aiemmin tällä viikolla SuomiUrheilun toimittaja kertoi myös Hollowayn harjoituksissaan saamasta nilkkavammasta, joka saattaa vaatia jopa leikkausta (lue kommetti täältä).
Viime tingassa pääottelun tuuraajan tuuraajaksi löytyi perjantaina jenkkiottelija Al Iaquinta, jonka alun perin oli tarkoitus otella lauantaina Paul Felderia vastaan.
Erikoisen tilanteesta tekee, että Iaguintan paino perjantaiaamun punnituksessa oli vajaan kilon liikaa kevytsarjan MM-otteluun sovittuun rajaan nähden.
UFC:n presidentti Dana White kertoi, ettei tämä kuitenkaan ole ongelma.
– Jos hän voittaa, me keksimme kyllä ratkaisun tähän asiaan, White sanoi.
New Yorkissa lauantaina käytävässä ottelussa panoksena on Conor McGregorilta riistetty MM-vyö.
Lähde: mmajunkie.com
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään

- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja