Antti Ruuskasen uusi valmentaja paljastaa syyn keihästähden vanhaan tekniikkaongelmaan – ”Ukko tahtoo kimpoilla vähän joka suuntaan”
Kuva: Getty Images
Lähes kaksi vuotta poissa kilpakentiltä ollut keihäänheittäjä Antti Ruuskanen kertoi eilen Helsingissä pidetyssä mediatilaisuudessa uuden valmentajansa, Jyrki Blomin, kanssa ajatuksia tulevasta kaudestaan.
Lontoon 2012 olympialaisten hopeamitalisti ei suostunut vielä kertomaan milloin avaa kautensa.
– Ottaako savolaisesta ikinä mitään selvää. Voip olla tai voip olla olematta, Ruuskanen veisteli vastatessaan kysymykseen, joko hänet nähdään kilpakentillä ennen juhannusta.
– Silloin tullaan kentille, kun urheilijasta tuntuu, että on valmis, hän jatkoi.
Ruuskanen ja Blom korostivat, että nyt ei parane hötkyillä. Ruuskasen olkapää operoitiin toissa syksynä ja se on maltillisella kuntoutuksella saatu hyvään kuntoon. Sen vahvisti hiljattain Turkissa pidetty, hyvin sujunut harjoitusleiri.
– Pystyin nyppäilemään hyvin. Parin viikon tiiviin leirin aikana pystyy jo ottaa pieniä riskejä. Leiri meni suunnitelmien mukaan, Ruuskanen sanoi.
Uusi valmentaja uskoo 34-vuotiaan Ruuskasen heittoa voitavan parantaa vielä tuntuvasti. Myös erääseen pielavetistä vuosikausia vaivanneeseen tekniikkaongelmaan ovat lääkkeet olemassa.
– Suurin ongelma Antin heitossa, ja syy miksi heitot jäävät mataliksi, ovat kaksi viimeistä askelta. Antilla on nopeat, kimmoisat jalat, jotka ovat heiton lopussa vähän liian tehokkaat. Ne eivät tahdo pysyä maassa kiinni ja ukko tahtoo kimpoilla vähän joka suuntaan, Blom sanoo.
– Toiseksi viimeinen askel tulee Antilla vähän liian aktiivisena maahan. Se työntää vartalon painopistettä eteenpäin, jolloin ei pysytä tukijalan takana vaan ollaan siellä päällä. Nyt on pyritty siihen, että oikea jalka olisi passiivisempi ja vain pyörähtäisi, eikä niinkään ponnistaisi.
Ruuskanen muistuttaa, että muutoksia tehdään maltilla.
– Koska aloitettiin yhteistyö näin lähellä kilpailukautta, hirveän isoja asioita ei pystytä tälle kaudelle tekemään. Ne ovat enemmän tulevan harjoituskauden juttuja.
Uusia haasteita heittäjä kuitenkin kaipaa.
– Urheilija on kuin pikkulapsi, joka tarvitsee aina jotakin uutta heittämiseen, ettei se menisi puurtamiseksi, Ruuskanen sanoo.
Lähde: Suomen Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Robert Helenius avasi suunsa – teki selväksi asioita Suomesta
- Johannes Kläbon tyly käytös Suomessa nousi nyt tapetille – ”Lapsellista”
- Silja Kosonen teki poikkeuksellisen ratkaisun – sitten tuli painava puheenvuoro
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Kilpasisko ällistyi Suvi Minkkisen touhusta – ei ollut uskoa silmiään
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Paljastus: Krista Pärmäkoskelta tylyä toimintaa kulisseissa
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Iivo Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija sanoi saman tien ääneen lohduttoman totuuden
- Aino-Kaisa Saarinen antoi palaa Ylellä – musertava arvio Suomen hiihtotähdistä