Kaikkien aikojen eniten juoksuja alle kymmenen sekunnin 100 metrin kilpailuissa kipittänyt Asafa Powell avaa vihdoin kilpakautensa tulevana viikonloppuna kesäkuun 2. päivänä. Entinen maailmanennätys mies ottaa osaa Caymansaarien kutsukilpailuun.

Jamaikalaisen kauden alku on viivästynyt helmikuisen lihasvamman vuoksi. Tulevaa kisaa hän odottaa kuin kuuta nousevaa.

– Odotan innolla, että pääsen juoksemaan taas Caymansaarilla maailmanluokan kilpailussa. Se on yksi lempipaikoistani juosta ja odotan todella paluutani, Powell totesi Trackalertsille.

Kilpailuun osallistuu myös Powellin monivuotinen joukkuekaveri Nesta Carter.

Viime kausi oli Powellin ensimmäinen sitten kauden 2003 (2013 kilpailukiellossa), jolloin hän ei alittanut kymmenen sekunnin rajaa. Kauden 2017 paras noteeraus oli 10.08, jota 35-vuotias juoksijalegenda lähtenee parantamaan.